Tässä kirjoituksessa pääsemme uppoutumaan yhden hevosharrastajan elämään, joka alkoi kovin samalla tavalla kuin monen muun. Tarinan pääosassa on Eeva Tiainen. Hän on 40-vuotias äiti ja vaimo, tekee uraa asiantuntijana, harrastaa ratsastusta Omahevosmallilla ja kilpailee niin este- kuin koulupuolella. Mistä kaikki lähti ja miten tähän tultiin?
Kahdeksanvuotias Eeva oli täysin ihastunut hevosiin. Parhaan ystävän isosisko aloitti silloin ratsastuksen. He menivät tallimatkoille mukaan ystävänsä kanssa ihan vain sen ”minuutin takia”, kun pääsi taputtamaan hevosta ennen ja jälkeen ratsastustunnin.
Vuodenpäivät vierivät taputellen ja sitten Eeva pääsi aloittamaan alkeiskurssin parhaan ystävänsä kanssa. -Silloin ratsastettiin yksi kerta viikossa ja käytiin kesäleireillä, muistelee hän. Eeva oli kokeillut harrastukset pianonsoitosta balettiin, mutta mikään ei iskenyt. Rakkaus hevosiin tuli kuin salaman iskusta, kertaheitolla, hän kuvailee.
– Yksi parhaista varhaisajan muistoista on se kun alkeiskurssilla saimme tallin ainoan shettiksen hoitoponiksi parhaan ystäväni kanssa. Hänellä oli oma mieli ja jekuttelijana hän saattoi mm. maastossa kääntyä jonon viimeiseltä paikalta yhtäkkiä takaisin talliin ratsastaja kyydissä. Ei siinä ollut niillä taidoilla vielä mitään sanomista, naurahtaa Eeva.
Leiripäiväkirjat
Leirit oli kesäisin aina hevostytön vuoden kohokohta. Eeva teki ystävänsä kanssa leiriä varten aina leiripäiväkirjan A5-vihkoon. Leiripäiväkirjojen koristelu aloitettiin puoli vuotta aiemmin ja se olikin iso osa leirin odotusta. Niitä tehtiin aina yhdessä parhaan ystävän kanssa. Piirrettiin ja leikattiin Hevoshullusta Pollen kuvia. Väritettiin ja tehtiin otsikoita valmiiksi.
Eeva muisteli, että he lähettivät myös kirjeen kirjailija ja toimittaja Uma Aaltoselle. Uma kirjoitti siihen aikaan artikkeleita alan lehtiin ja hänen hevosensa nähtiin usein Hevoshullu -lehdessä. -Lähetimme Umalle kirjeen jossa pyysimme, että saisimmeko hänen hevosensa jouhia ja kengän. Jokin aika myöhemmin ne saapuivat postissa ja olimme ikionnellisia. Jouhet liimatatiin sitten vihkoihin.
Esteratsastus veti Eevaa
– Sulla on hyvä pohje, susta tulisi hyvä esteratsastaja, sanoi Eevan ratsatuksenopettaja hänen ollessaan 14-vuotias. -Se jäi mun mieleen ja sitten sainkin kutsun esteratsastusryhmään. Oli hieman vääntöä vanhempien kanssa aluksi, mutta sain sen toisen viikkotunnin ja pääsin mukaan. Sain sen myötä osallistua myös kilpailuihin. Olin niin onnellinen tästä mahdollisuudesta, Eeva jatkaa.
Seurakilpailuissa Eeva ratsasti useimmiten Harrilla, joka oli vankkarakenteinen, varma ja hyvä hyppääjä. Esteryhmäläiset saivat mennä kilpailuissa aina myös toisen radan hieman kokemattomammalla hevosella, kerryttääkseen omaa ja hevosen kilpakokemusta. -Kilpailuissa vaan koitin ohjata esteeltä toiselle. Jännitys oli niin suurta, että silmissä sumeni ja iltaisin se purkautui aina päänsärkynä. Silti kilpaileminen oli todella kivaa ja sytytti harjoittelemiseen aina uutta kipinää.
Harrastus sai väistyä
Lukion alkaessa Eevan paras ystävä lopetti ratsastuksen, niinkuin moni muukin kaveri. Eeva jatkoi hevosten parissa koko lukion ajan. Hän jatkoi esteryhmässä, ratsasti todella aktiivisesti ja pääsi osallistumaan myös seuratason 100cm luokkaan. Vuonna 2002 myös Eeva päätti lopettaa ratsastuksen. Hän lähti silloin Nepaliin puoleksi vuodeksi vapaaehtoistyöhön ja muut elämän kuviot täyttivät hänen arkensa, ratsastus sai väistyä useaksi vuodeksi.
Käänteentekevä vuosi
Vuonna 2008 Eevan samainen paras ystävä, joka oli ollut hänen mukana harrastuksen alkumetreiltä, soitti ja pyysi aloittamaan ratsastuksen uudestaan. Niin he taas lähtivät yhdessä hevosten pariin, ikuiset heppatytöt. Eeva ratsasti pitkään vain kerran viikossa, haki taas fiilistä ja nappuloita. Käänteentekevä hetki tuli vuonna 2016 kun häntä kehotettiin liittymään esteryhmään. Vuotta myöhemmin Eeva näki tallin ilmoitustaululla kutsun seurakisoihin, johon hän päätti ilmoittautua. Edellisistä kilpailuista oli tuolloin 17 vuotta. Niin hän osallistui vuonna 2017 seuran estekilpailuihin hevosella Cinderella.
Kilpailuvietti
Kilpailuissa kipinä roihahti ja Eeva osallistui seurakilpailuihin sen jälkeen joka kuukausi. Hän starttasi myös parinkymmenen vuoden tauon jälkeen koulukilpailuissa ja huomasi saavansa isot fiilikset myös koulupuolelta. Näin hän sitten jatkoi kahden lajin parissa kilpailemista. Ruusukkeitakin päästiin kerryttämään ja Eeva nappasi elämänsä ensimmäisen voiton 80cm luokassa. -Tuntui todella spesiaalilta, tie harrastuksen parissa on ollut niin pitkä, melkein 30 vuotta, hän muistelee. -Pääsin hyppäämään myös ensimmäiset Espoon ratsastuskoulujen mestaruudet. Ennen niitä kilpailuja ostin ensimmäiset valkoiset kisahousuni. -Löysin ne käytettynä Tori:sta ja niitä hakiessani nainen sanoi, että ne ovat hänen tyttärensä vanhat kisahousut. En kehdannut sanoa, että housut tulevat minulle, kun nainen näytti ihan samanikäiseltä kanssani, Eeva nauraa.
Yhteisöllisyys
Eevan kertoessa omasta harrastuksestaan ja kilpakokemuksista tulee selkeä viesti, että yhtälailla kun hänen intohimonsa on kilpailusuorituksessa, on se myös harrastuksen yhteisöllisyydessä, ihmisissä. -Yhtä tärkeää on se sosiaalinen puoli, porukka, jonka kanssa voi fiilistellä sitä kivaa kisapäivää yhdessä, ne kaikki eri-ikäiset kaverit ja ystävät jota laji yhdistävyytensä kautta on tuonut elämääni. Se miksi en hingu sitä omaa hevosta, on myös siinä, että minulle ne ihmiset, se porukka, on yhtä tärkeää kuin se hevosen kanssa oleminen. Kenen kanssa puuhaataan tallilla tai se tiimi kenen kanssa jaetaan se hevonen ja ne kaikki kokemukset.
Mahdollisuuksien perässä
Eeva vaihtoi tallia vuonna 2019 parempien kilpailumahdollisuuksien takia. Hän pääsikin heti ensimmäisen kuukauden jälkeen osallistumaan taas kilpailuihin. Kokemusta kertyi myös ulkopuolisista kilpailuista. Näiden kilpailumatkojen myötä Eeva oppi tuntemaan muita ratsastajia ja nautti kilpailupäivistä koko tiimin voimin.
-Kerkesin olla uudella tallilla puoli vuotta kun alkoi korona. Se pisti jäihin paljon kisasuunnitelmia, emme päässeetkään aikoihin ulkopuolisiin kisoihin. Pandemian jälkeen 2021 järjestettiin taas tuntsarit eli Ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut ja pääsin ensimmäistä kertaa mukaan, niin koulu- kuin estepuolelle. Esteratsuni kuitenkin loukkaantui juuri ennen kilpailuja, mutta olin todella onnellinen, kun pääsin kilpailemaan kuitenkin koulupuolella. Kokemus oli todella hieno. En ollut ikinä käynyt Ypäjällä. Oli niin hienoa päästä näkemään se koko paikka, hevostalouden mekka. Nähdä ne kaikki luokat, se ratsastus ja mihin ratsastuskouluhevoset pystyvätkään. Kokonaisuudessan niin hieno kokemus, ettei tuloksella ollut merkitystä.
Oma hevonen vai Omahevonen
Keväällä 2022 Eeva bongasi sosiaalisessa mediassa Omahevoskonseptin, tutki siellä vapaita hevosia ja ihastui Peetuun. -En ollut koskaan ajatellut ostavani omaa hevosta. Olin aina ollut ratsastuskoulussa, se kynnys lähteä ostamaan omaa oli liian suuri, eikä palvellut omaa elämäntilannettani, ruuhkavuosia. Mietin silloin, että todella mielenkiintoinen konsepti, ja kysyin itseltäni, pitäiskö minun heittäytyä.
Niin hän heittäytyi ja aloitti ihanalla Peetulla kaksi kertaa viikossa Omahevosmallilla, Espoon Kauklahdessa. -Jätin yhden estetunnin viikkoon vielä edelliseen ratsastuskouluun ja aloitin Peetulla kaksi kertaa viikossa. Syksyllä siirryin kokonaan Omahevoseen. Tasan 30 vuotta meni ratsastuskoulussa ja nyt ollaan tässä.
Oppimista hevosesta ja matka ratsukoksi
– Olen oppinut todella paljon. Kaikki ratsastuksen ympärillä on ollut uutta ja tuonut todella paljon lisää harrastukseeni. Olen oppinut muun muassa ruokinnasta, loimittamisesta ja osaan laittaa hokit. Lisäksi osaan nyt kiinnittää ihan eri tavalla huomiota siihen, onko hevonen terve ja hyvinvoiva. Saan kantaa paljon itsenäisemmin vastuuta hevosen hyvinvoinnista. Tämä on myös elämäni ensimmäinen kerta, kun olen ratsastanut samalla hevosella yhdeksän kuukautta. Sen myötä olen oppinut sen, mitä tarkoittaa olla ratsukko. Otti melkein puoli vuotta, että opin miten se oma hevonen oikeasti toimii.
Nyt olen oppinut tuntemaan oman hevoseni tavat ja Peetu oman ratsastajansa. Muutama kuukausi sitten kaikki loksahti kohdalleen yhdellä puomitunnilla, näinhän me toimitaan yhdessä, näinhän se meidän tiimi toimii. Pystymme nyt pelaamaan yhteen ratsukkona.
Takaisin kisakentille
– Täytin lokakuussa 40 vuotta ja osallistuin syntymäpäivänäni Peetulla koulukilpailuihin. Sain parhaan synttärilahjan ikinä, kun voitin luokkani. Olin niin onnellinen, se oli hieno päivä ja jää kyllä ikuisesti mieleen. Olemme kilpailleet nyt Peetun kanssa kahdet ulkopuoliset estekilpailut ja kahdet ulkopuoliset koulukilpailut. Tavoitteeni tälle vuodelle on startata ensimmäinen He:A -luokka ja hakea rutiinia 100cm tasolta. Juuri ennen joulua hyppäsin 100cm radan harjoituskilpailuissa. Koin ison Vau-hetken, sillä edellisestä metrin luokasta on 22 vuotta. En ole kuin kerran elämässäni käynyt näin korkealla ja vielä tässä iässä pystyn venyttämään rajojani, Eeva pohtii. -Jos on intohimo, halu oppia ja kehittyä, niin onneksi tässä lajissa se ikä ei ole este, vaan kehittyminen on edelleen täysin mahdollista, Eeva jatkaa.
Ystävyys
Eeva kokee todella arvokkaaksi yhteisöllisyyden ja sen, että on päässyt luomaan ystävyyssuhteita samanhenkisten ihmisten kanssa myös aikuisiällä. Tärkeää on ollut Omahevosessa myös ystävystyminen hevoseen.
– Eräänä päivänä kun tulin tallille niin Peetu hirnahti minulle vesiautomaatilta. Elin pilvilinnoissa viikon kun tajusin, että ystäväni tunnisti minut! Ystävyys hevosen kanssa pystyy kehittymään niin paljon läheisemmäksi, kun viettää paljon aikaa maastakäsin, mikä ratsastuskoulussa ei ole samalla tavalla mahdollista.
Harrastus antaa lisää
Vaikka aikaa Eevalta menee harrastuksensa parissa noin neljä tuntia päivässä, kolmena kertana viikossa, hän kokee, että se on sen arvoista.
– Ruuhkavuosien keskellä, työn parissa, jossa päivät saattaa venyä pitkiksi, tämä harrastus antaa niin paljon. Se eläinten hetkessä elämisen taito vie mennessään, kaikki muu unohtuu kun on tallilla ja aika pysähtyy. Uskon vahvasti, että pystyn olemaan parempi ihminen niin äitinä, vaimona kuin asiantuntijanakin kun saan aikaa itseni toteuttamiselle tallilla, eläimen lähellä.
– 40 vuotta täyttäneenä omat odotukset ovat aika realistiset. Ei tässä kansainvälistä uraa lähdetä rakentamaan, mutta itsensä ylittäminen ja uuden oppiminen jatkuu. On paljon kilpailuja mihin haluan päästä kilpailemaan, aistimaan tunnelmaa ja tuntemaan sen fiiliksen mistä kaikki puhuu. Peetu on niin taitava hevonen, että se voi auttaa minua kokeilemaan omia rahkeitani ja opettaa minulle uusia asioita.
Ympyrä sulkeutuu
Eevan kymmenenvuotias tytär ratsastaa myös. -Pistin hänet hevosen selkään kuusivuotiaana ja tässä mennään. Sattumalta meidän elämään tuli samaan aikaan kaksi rakasta hevosystävää. Kun elämäämme tuli Peetu, niin tuli myös Basilika-niminen shettis. Hänen kanssa puuhastelemme yhdessä kerran viikossa. On ihanaa, kun pystyn jakamaan itselleni rakkaan harrastuksen oman tyttäreni kanssa. Elämä on täynnä oppimista ja nyt tulee olemaan taas paljon uutta opittavaa tähän liittyen, kun pääsen totuttelemaan poniäidin rooliin.
Kirjoittaja Pauliina Virta on Ohjissa -podcastin sekä brändin perustaja, esteratsastaja, valmentaja ja hän on mukana Suomen Ratsastajainliiton estekomiteassa.
Jos mietit oman hevosen hankintaa, tutustu myös meidän OmaHevonen -toimintaan. Olisiko siitä kenties toimiva malli juuri sinulle?
Sinua saattaisi kiinnostaa myös tämä artikkeli:
Niina Luotonen aloitti ratsastuksen uudestaan aikuisiällä – ”Olen oppinut tunnistamaan onnellisen hevosen.”
