Hevonen on luonnostaan läsnä. Se ei osaa murehtia menneisyyttä, eikä stressata tulevaisuutta. Tämän vuoksi se on ihmiselle hyvä opas läsnäolon saloihin. Tietoinen läsnäolo parantaa hevosen ja ihmisen välistä vuorovaikutusta ja ratsastajalle läsnäolotaidot voivat avata oven tehokkaammalle oppimiselle. Kokosimme viisi asiaa läsnäolosta auttaaksemme hevosharrastajia saamaan enemmän irti tallikäynneistään.
Nyky-yhteiskuntamme on hyvin kiireinen ja täynnä ärsykkeitä. Moni elää elämäänsä niin, ettei juurikaan ehdi pysähtymään. Usein kiireen tunne seuraa myös tallille. Hevonen aistii, että ei olla täysin läsnä, jonka vuoksi vuorovaikutus hevosen kanssa vaikeutuu. Mikä voisi näissä tilanteissa olla avuksi? Tietoisen läsnäolon suosio on kasvanut valtavasti ja se on löytänyt tiensä myös hevosmailmaan. Mitä tietoinen läsnäolo on ja miten se liittyy hevosiin?
Mindfullness eli tietoinen läsnäolo
Oletko koskaan ollut tallilla niin, että on ollut oikein mieleenpainuvan seesteinen hetki? Olet hengittänyt syvään ja tuntenut pienen tuulenvireen ihollasi. Auringonsäteet ovat lämmittäneet kasvojasi ja silittäessäsi hevosta olet kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka pehmeältä sen karva on tuntunut kätesi alla. Rauha on vallanut kehosi ja tunne on tarttunut myös hevoseesi. Olet ollut läsnä. Läsnäoloa voi harjoitella myös tietoisesti, kertoo terveydenhoitaja ja mindfulness-verkkovalmentaja Katri Rantala.
-Mindfulness eli tietoinen läsnäolo on huomion suuntaamista mielen liikkeisiin ja kehotuntemuksiin nykyhetkessä, tarkoituksellisesti ja ilman arvostelua, Rantala kuvailee.
Tietoisen läsnäolon harjoittelussa on tärkeää olla hyvin neutraali. Kehotuntemuksia ja ajatuksia tulee tarkkailla ja huomioida, mutta ilman arvostelua. Tuntemukset ja ajatukset vain ovat.
Hevonen on oiva läsnäolon opettaja
Vaikka läsnäolon harjoittaminen on länsimaissa noussut trendiksi vasta viimeisten vuosikymmenten aikana, ei se ole mikään uusi ilmiö. Kyseessä on itämaiseen filosofiaan pohjautuva menetelmä ja itämaisissa kulttuureissa sitä on harjoitettu jo tuhansien vuosien ajan.
Hevonen ei osaa suunnitella tulevaisuutta eikä murehtia menneisyyttä. Se elää luonnostaan tässä hetkessä, eikä oikein ymmärrä muuta mielen- ja kehontilaa. Sen vuoksi hevosen ja ihmisen välinen vuorovaikutus helpottuu, jos myös ihminen on tietoisesti läsnä. Läsnäololla voi syventää omaa suhddetta hevoseen. Koska hevonen on aina läsnä, se on oiva opettaja ihmiselle.
-Hevoset elää nykyhetkessä, joten sitä pidetään siksi hyvänä tietoisuustaitojen opettajana. Yhteistyö hevosen kanssa sujuu paremmin, kun ihminen on läsnä tässä hetkessä ja keskittyy käsillä olevaan asiaan sen sijaan, että leijailee ajatuksissaan tekemättömiin töihin, huomisen huoliin tai menneisiin murheissin, Rantala kertoo.
Läsnäolo on myös tärkeää oppimisen kannalta. Tietoinen läsnäolo on tietynlainen mielentila, jossa on mahdollista oppia. Jos on esimerkiksi hyvin stressaantunut ja poissaoleva, on ihmisen vaikea oppia uusia asioita.
Kun istuu hevosen selässä, olisi hyvä olla tietoinen siitä, mitä oma keho tekee. Liikkuko käsi vahingossa kun käyttää pohjetta? Jos liikkuu, pystyykö asiaan vaikuttamaan? Jos on täysin epätietoinen omasta kehostaan, voi olla vaikeaa antaa tarkkoja ja hienovaraisia apuja tai korjata omia virheitään.
Kun on vuorovaikutuksessa hevosen kanssa olisi hyvä olla tietoinen omista ajatuksistaan, sillä ne vaikuttavat meihin myös fyysisesti, ja sitä kautta omaan kommunikointiin hevosen kanssa. Jos ratsastaja on esimerkiksi ratsastaessaan huonolla tuulella, saattaa hänen avut muuttua hieman liioitelluiksi tai jopa hieman agressiiviseksi. Tämä puolestaan vaikuttaa suoraan hevoseen. Jotta voisimme olla tietoisia ajatuksistamme ja tunteistamme, täytyisi meidän ensin olla läsnä.
– Kun ihminen ei ole läsnä hän on hajamielinen eikä pysty keskittymään käsillä olevaan asiaan. Tyhjä katse, keskittymiskyvyttömyys ja hajamielisyys paljastavat henkilön, joka ei ole läsnä, Rantala toteaa.
Kun ihminen ei ole läsnä se peilaantuu myös hevoseen. Laumaeläimenä hevonen aistii ja peilaa ihmisen tunne- ja kehontilaa jatkuvasti.
– Joskus näkee ratsukon, jossa hevonen tujottelee ympäriinsä, on keskittymätön ja pelästyy olemattomia asioita. Usein onkin niin, että ratsastaja ei ole läsnä ja hevonen peilaa sitä, Rantaa kertoo.
Mikäli huomaat olevasi tällaisessa tilanteessa, hengitä syvään ja laskeudu takaisin kehoosi.
– Hengityksen avulla on helppo harjoittaa tietoista läsnäoloa, sillä se yhdistää mielen ja kehon. Hengitykseen keskittyminen yhdistää mielen ja kehon, jolloin ihminen palautuu ajatuksissaan nykyhetkeen. Lisäksi sillä on rauhoittava vaikutus stressaavissa tilanteissa. Rauhallinen hengitys aktivoittaa parasympaattisen hermoston, jolloin sydämen syke hidastuu ja verenpaine laskee. Parasympaattinen hermosto on normaalisti aktiivisena silloin kuin ihminen esimerkiksi nukkuu, tekee rentoutusharjoituksia tai halaa rakasta ihmistä, Rantala kuvailee.
Harjoittele läsnäoloa hevosen kanssa näin
Aisti hevosta.
Silittele tai rapsuttele hevostasi rauhallisesti, tunne sen lämpö käsissäsi.
Katsele sen karvaa, huomaa yksityiskohtia.
Sulje silmäsi.
Aisti hevosen energiaa kaikilla aisteillasi-mitä tunnet, haistat ja kuulet.
Keskity hengittämään rauhallisesti ja luonnolliseen tahiin.
Mihinkään ei ole kiire; on vain tämä hetki, jonka vietätte yhdessä, juuri nyt.
Tiesitkö näitä asioita läsnäolosta?
- Tietoinen läsnäolo on keskittymistä, havainnoimista ja läsnäoloa nykyhetkessä, tuomitsematta. Hevonen on luonnostaan läsnä, jonka vuoksi se on hyvä opettamaan ihmiselle läsnäolon taitoja.
- Tietoisella läsnäololla voit parantaa omaa suhdetta hevoseen.
- Läsnäoloa tarvitaan ratsastuksessa, koska se mahdollistaa oman kehon ja mielen havannoimisen. On hyvä olla tietoinen mikäli oma käsi liikkuu joka kerta kun käyttää pohjetta.
- Kun ihminen ei ole läsnä se peilaantuu hevoseen. Hevonen saattaa reagoida esimerkiksi tujottelemalla ulkopuolisia asioita. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ensimmäiseksi tarkistaa oma kehon-ja mielentila.
- Hengitys on hyvä ja helppo työkalu läsnäolo harjoituksiin.
Kirjoittaja: Aurora Uusitupa on humanististen tieteiden kandidaatti ja hevosnainen, joka on perehtynyt klassiseen ratsastukseen sekä hevosen hyvinvointiin.