Oletko palaamassa hevosen selkään tauon jälkeen vai haluatko muuten vain kerrata perusasiat hevosen kanssa toimimiseen. Kokosimme takaisin satulaan -juttusarjaan perusasioita, joita jokaisen on hyvä kerrata ennen kuin hyppää hevosen selkään tauon jälkeen. Ensimmäisessä osassa kertasimme miten valmistautuminen alkaa jo kotona ja kävimme läpi miten hevosen voi hakea tarhasta turvallisesti ja hoitaa hyvin ennen itse ratsastusta (juttuun pääset täältä). Tässä osassa kertaamme itse ratsastamiseen liittyviä perusasioita.
Ratsaminen alkaa aina alkuverryttelyllä
Hevosen selkään nouseminen on aina turvallisinta tehdä tutulla paikalla jakkaran tai muun sopivan korokkeen päältä. Korokkeen päältä selkään nousu säästää satulaa ja hevosen selkää. Ennen selkään nousua tarkista, että satulavyö on tarpeeksi kireällä ja ympäristö on rauhallinen. Siirrä tarvittaessa jakkara niin, että et ole kenenkään tiellä ja voit rauhassa nousta selkään. Pidä tutunkin hevosen kanssa aina ohjat tuntumalla selkään noustessa, jotta saat sen heti hallintaasi jos jotain yllättävää tapahtuu. Hevonen on hyvä opettaa siihen, että kun sen selkään on noustu, niin pysytään rauhassa paikoillaan ja liikkeelle lähdetään vasta kun ratsastaja pyytää. Kehu hevosta kun se pysyy paikoillaan ja rapsuta vaikka kaulaa tai säkää, niin hevonen hevonen saa palkkion oikeasta toiminnasta. Kun pyydät hevosta liikkeelle tee sekin rauhallisesti. Jos käytät heti voimakasta apua ja toimit äkkinäisesti, hevonen voi alkaa jännittämään koko selkäännousutilannetta.
Verryttelyn aluksi kaikki hevoset tarvitsevat vähintään noin 15 minuuttia kävelyä. Alkukäynti on välttämätön, jotta liikunnan vaatima nestekierto käynnistyy hevosen nivelissä ja jänteissä. Samoin lihaksiston tulee lämmetä ennen varsinaisen vaativamman työskentelyn alkamista. Kylmällä ilmalla tulisikin kävellä pidempään, kuin kesähelteillä. Samoin vanhempi tai suurikokoinen hevonen voi tarvita pidemmän lämmittelyn kuin nuorempi ja pienemmän kokoinen. Osa alkukäynneistä on hyvä tehdä maastakäsin, mikäli se on mahdollista. Maastakäsin ratsastaja paremmin huomaa, jos hevonen liikkuu tai käyttäytyy jotenkin oudosti ja samalla ratsastajankin keho vertyy. Kävely selästä tulisi aloittaa pidemmällä ohjalla, jotta hevonen rentoutuu ja venyttää ylälinjaansa. Pyri saamaan aikaan rento, pitkäaskelinen ja tarmokas käynti. Alkuverryttelyssä käynnissä kannattaa tehdä myös muutama pysähdys ja testata hevosen reagoiminen apuihin. Samoin on hyvä ratsastaa ympyröitä ja voltteja kumpaankin suuntaan, jotta huomataan mahdolliset jäykkyydet ja vinoudet.
Alkuverryttelyyn kuuluu myös työskentely ravissa ja lopuksi laukassakin. Tässä erona muuhun työskentelyyn on se, että verryttelyn aikana hevonen saa liikkua vapaammin pidemmässä ja matalammassa muodossa, jotta se rentoutuu ja pidentää lihaksiaan liikkeessä. Kaiken verryttelyn tarkoituksena on fyysisten seikkojen lisäksi saada hevonen myös mieleltään rennoksi, jotta se keskittyy paremmin tehtäviinsä. Verryttelyn lopputavoitteena on ratsu, joka liikkuu allasi rentona ja taipuisana, mutta samalla kuuliaisena ja valmiina vastaamaan pyyntöihisi.
Apujen käyttö ja hevosen lukeminen ratsastuksen aikana
Kaikista ratsastajan avuista painoapu vaikuttaa hevoseen eniten, koska se on niin sanotusti koko ajan päällä. Painopistettä toki muutetaan eri tilanteissa ja välillä noustaan kevyeeseen istuntaan. Paino ei kuitenkaan koskaan poistu hevosen päältä kokonaan, jollei ratsastaja putoa satulasta. Tämän takia ratsastajan oikeaoppinen, suora ja tasapainoinen istunta on ensiarvoisen tärkeää (istunnasta voit lukea lisää täältä). Ratsastajan mahdolliset vinoudet ja jäykkyydet heijastuvat suoraan hevoseen. Hyvä ratsastaja huolehtii siis myös omasta kunnostaan ja liikkuu monipuolisesti jumpaten ja venyttäen lihaksistoaan säännöllisesti. Hyvä istunta on yhdistelmä rentoutta ja sopivaa kehon asennon säilyttävää jäntevyyttä. Sivulta katsoen ratsastaja näyttää ryhdikkäältä ja hänen korvansa, olkapäänsä, lonkkansa ja kantapäänsä asettuvat samalle linjalle. Sopiva jalustimien pituus mahdollistaa istumisen rennosti ja tarjoaa sopivasti tukea jaloille. Liian pitkät tai lyhyet jalustimet muuttavat kehon linjoja ja painopistettä. Ratsastajan painon tulisi asettua istuinluiden päälle niin, että lantio on hieman eteenpäin kääntyneenä. Opettele tuntemaan istuinluusi ja se miltä tuntuu, kun siirrät painon istuinluulta toiselle. Katseen suuntaminen suoraan eteen hevosen korvien välistä, pitää myös vartalon asennon oikeana ja painon hevosen keskellä. Ratsastajan paino siirtyy aina katseen suuntaan ja tämä on tärkeää muistaa, kun halutaan siirtää painoapua enemmän toiselle puolelle vaikkapa hevosta taivuttaessa.
Kädet ovat ratsastajan ruumiinosista ne, joilla usein aiheutetaan tahallisesti tai tahattomasti eniten haittaa hevoselle. Ohjasotteen tulisi aina olla riittävän joustava ja pehmeä sekä mahdollisimman kevyt, kuitenkin niin että tuntuma säilyy, eikä hevonen pakene kontaktia kuolaimen alle käpertyen tai päätään nostellen. Hyvän tuntuman, rauhallisen käden ja tarpeeksi tarkkojen, sekä oikein ajoitettujen ohjasapujen hallitseminen, on jokaisen ratsastajan elämän mittainen projekti, jossa voi aina kehittyä. Ohjasapuihin ei koskaan tulisi kuulua kovakouraista vetämistä tai riuhtaisua. Myöskään voimakas vastaan pitäminen, hevosen roikkuessa ohjissa, ei kuulu oikeaoppiseen ratsastukseen ja vahingoittaa hevosen suun lisäksi ratsastajan hartioita.
Pohjeavut ilman kannuksia harvoin vahingoittavat varsinaisesti hevosta, mutta vääränlainen pohkeen käyttö turruttaa hevosen nopeasti, eikä se enää vastaa apuihin. Monen ratsastajan ongelmana on, että huomaamattaankin koko ajan vähän puristaa hevosta, tällöin hevonen turtuu pohjeapuun eikä enää reagoi siihen. Silloin kun pohjeapua ei ole tarkoitus käyttää, tulee jalan olla rento, mutta tiiviisti ja rauhallisesti hevosen kyljen vierellä. Apujen käyttö tulisi sopeuttaa hevosen reaktioiden mukaan. Aina aloitetaan mahdollisimman pienillä avuilla, joita tarpeen mukaan toistetaan ja asteittain voimistetaan. Voimakkaampi puristus pohkeella, napautus kantapäällä ja lopulta kosketus raipalla pohkeen taakse ovat tapoja saada hevosen reagoimaan pohjeapuun, jos kevyt painallus ei tuota tulosta. Potkiminen ja raipalla lyöminen eivät kuuluu ratsastukseen.
Hevosen väsyessä, se ei enää jaksa reagoida apuihin, vaikka se ymmärtäisikin mitä siltä pyydetään. Hyvä ratsastaja tarkkaileekin koko ajan hevostaan, eikä vaadi liian pitkäkestoisesti rasittavia suorituksia. On normaalia, että ratsastuksen aikana hevonen hikoilee ja hengästyy vähäksi aikaa. Mutta tunnin lopulla hikeä valuva läpimärkä ja puuskuttava hevonen on merkkinä siitä, että harjoitus on ollut hevosen kunnon ylärajoilla ja jos tällaisia suorituksia vaaditaan usein, kasvaa riski hevosen loukkaantumiseen sekä ongelmakäytökseen, kun hevonen oppii, että ratsastus tarkoittaa aina äärirajoille vedettyä rääkkiä.
Loppuverryttelyn pituus riippuu siitä kuinka raskas harjoitus oli. Loppuverryttely tehdään eri askellajeissa ja samoin kuin alkuverryttely, pidemmässä ja matalammassa muodossa, hevosen rentoutuessa ja venyttäessä lihaksiaan. Loppuverryttely päättyy loppukäynteihin, joita jatketaan niin kauan, että hevosen hengitys ja syke ovat palautuneet normaalille tasolle. Hyvä ratsastaja ei milloinkaan vie takaisin talliin puuskuttavaa ja hiestä läpimärkää, umpiväsynyttä ratsua, vaan hänen perässään talliin astelee rento, vetreä ja edelleen innokkaana ympäristöään tarkkaileva hevonen. Hevosen mieliala ja fyysinen olemus kertoo ratsastajalle enemmän tunnin onnistumisesta kuin vaikkapa katsojien tai valmentajan kommentit.
Kirjoittaja: Minna Salo on erityisluokanopettaja, ratsastuksenohjaaja ja hänellä on tavoitteellista ratsastusharrastusta ja hevosten kasvattamista takana jo noin 30 vuotta.
Kuvat: Sofia Sinisalmi
