Heli Kurjanen, perustaja, 42, Juupajoki
En harrastanut hevosia ollenkaan vielä silloin, kun kehitin Lunette-kuukautiskupin. Sain lapset jo kaksikymppisenä ja perustin Luneten vähän sen jälkeen. Ratsastamisen aloitin, kun tyttärelleni piti keksiä joku harrastus. Lapsena Tampereella minulla ei ollut mahdollisuutta ratsastaa.
Asumme pienellä paikkakunnalla Juupajoella ja lähistöllä oli ratsastuskoulu, jossa meitä oli useampi äiti-tytär -pari aloittamassa ihan samalla taustalla. Alkeiskurssilla olimme kaikki yhdessä, mutta lapset kehittyivät tietysti vauhdikkaasti ja menivät omaan ryhmäänsä. Me äidit ratsastimme omassa ryhmässämme.
Innostuin hevosista tietenkin tosi voimakkaasti. Lähden uusiin asioihin yleensä innolla mukaan ja luen tosi paljon. Sitten teen ja teen ja teen ja lopulta tämän jälkeen huomaan miten vähän tiedän. Sitten innostus ehkä vähän lopahtaa. Hevosten kanssa näin ei kuitenkaan ole käynyt. Siinä on vierellä elävä olento.
Masa on elämäni hevonen. Se on nyt 16-vuotias suomenhevonen ja ollut minulla kymmenen vuotta. Olen tatuoinut sen kuvan käteeni muistuttamaan, että täytyy hidastaa ja keskittyä hetkeen. Masa on ollut aina tosi herkkä ja se protestoi vahvasti, jos olen sen seurassa ja keskityn työjuttuihin. Tatuointi muistuttaa siitä silloinkin, kun Masa ei ole läsnä muistuttamassa. Jossain vaiheessa Luneten laajentuessa oli kyllä mieletöntä palata vaikkapa New Yorkista asiakastapaamisten, illallisten ja muiden hienojen juttujen keskeltä kotiin Juupajoelle lappamaan paskaa.
Hevosia meille tuli Masan lisäksi rytinällä. Puoliverinen Pena oli varsinainen opetusmestari. Tyttäreni kilpaili innokkaasti suomenpienhevosella Otolla. Itselleni ratsastaminen on lähinnä rentoutuskeino. Käyn päivittäin tallilla, pusuttelen, hömpöttelen, ja ihan vain hengitän hevosenhajua. Tykkäisin kyllä kehittyä, mutta Masa ei esimerkiksi osaa hypätä. Se on sellainen työhevosmalli, saa ollakin.
Minulle on syntymässä suomenhevosvarsa, jonka laskettu aika on 8.5.2022. Tunnustan, että ruunien jälkeen odotan kovasti tammaa.
Hevosten kanssa minulle tärkeintä on se suhde, mikä minulla on niihin. Olen oppinut lukemaan niistä ihan pienimpiäkin signaaleja. En ole kummoinen ratsastaja, mutta vahvuuteni on näissä muissa jutuissa. Tyttäreni kanssa olemme maastoilleet paljon ja se on ollut upeaa. Olin lapsesta asti haaveillut sellaisesta. Olen kyllä varmasti varovaisempi kuin sellaiset, jotka ovat ratsastaneet aina.
Asun tällä hetkellä vanhassa talossa, jota remontoimme mieheni kanssa. Rakastan tätä taloa ja minulla on tavoitteena saada hevoset tähän omaan pihaan. Se haave saa kuitenkin odottaa vielä hetken, sillä elämä on toistaiseksi liian hektistä hoitaa hevoset itse.
En voisi kuvitella, että minulla ei olisi omaa hevosta. Kaikki hevosiin liittyvä on minulle tätä tavallista elämää. Ei ole täydellisempiä hetkiä kuin maastoreissut kesäillan valossa; kun hevonen on siinä, tuoksuu hevoselle ja aurinko on laskemassa. Siinä on kaikkea mitä tarvitaan.
