Jessica Timgren-Forss, 32, esteratsastaja, Espoo
”Aloin ratsastaa 8-vuotiaana. Olin alkuun aika arka ja ensimmäisissä kilpailuissa tipuin jo ensimmäiselle esteelle. Se kiukutti, mutta sain siitä puhtia pystyä parempaan. Kilpailuhenkisyyteni on juuri tällaista sisäistä paloa: haluan tarttua haasteisiin ja onnistua itseni takia.
Ensimmäinen ponini oli tällainen haaste. Se oli ratsastuskoulun poni eikä kovin soveltuva siihen työhön. Sain kuin ihmeen kaupalla suostuteltua vanhempani ponikauppoihin ja se tuli meille ensin koeajalle. 13-vuotiaana yhteistyö vei ponien maajoukkueeseen ja myöhemmin toisen ponin kanssa EM- kilpailuihin. Edistyminen tuntui hienolta ja kilpaileminen lisäsi motivaatiota. Sellaisia haasteita kaipasin.
Olen luonteeltani aika itsepäinen ja luotan itseeni siinä mitä teen. Luottamus tulee kovasta työnteosta, ja olenkin hyvin analyyttinen hevosten kanssa, pohdin niiden reaktioita ja haluan tuntea ne hyvin. Vaikka olen todella kriittinen itseäni kohtaan, olen myös hyvin optimistinen. Jos menee pieleen, sitten yritetään uudelleen, mutta en anna periksi, jos olen määritellyt itselleni tavoitteen. Rauhattomuuteni on sen sijaan ollut vaikea juttu, mutta olen nykyisin oppinut iloitsemaan pitkän tähtäimen työvoitoista. Tässä lajissa ei ole oikotietä onneen. On noustava ylös, pyyhittävä hiekat ja jatkettava yrittämistä!
En ole uhkarohkea, vaikka se jotkut ovat niin sanoneet. Jos olen lähtenyt HIHSiin hyppäämään vasta minulla tulleella hevosella, se on johtunut siitä, että olen kokenut, että se on mahdollista ja palaset ovat loksahtaneet paikalleen.
Suosikkihevosta en haluaisi nimetä, en edes ajatella hevosia ”minun” hevosinani. Kaikki hevoset eivät ole vieneet minua MM-kilpailuihin, mutta kaikki ovat opettaneet jotain. Nuorempana saatoin joskus purkaa pettymystäni hevoseen. En tekisi sitä enää, mutta silloin minulla ei ollut työkaluja toimia muuten.
Lähdin jo 16-vuotiaana Saksaan töihin ja jatkoin muutamaa vuotta myöhemmin Hollantiin oppiakseni enemmän. Työskentelin myyntitalleilla, joissa aamulla tehtiin tallitöitä ja ratsastettiin kaikki päivät. Pääsin kilpailemaan monilla hevosilla ja kehityin.
Olen joskus miettinyt, mihin urani olisi edennyt, jos olisin saanut mahdollisuuden tehdä jonkun hevosen kanssa pidempään töitä kuin pari vuotta. Kun olin 23-vuotias, allani oli hevonen, jonka todella halusin ja sain sen lopulta ostaa edullisesti, koska se ei vain mennyt kaupaksi kellekään muulle. Melko pian, vuosi MM-kilpailuiden jälkeen se menehtyi irtopalaleikkauksen jälkeiseen komplikaatioon. Se on surullista, koska sen piti tulla meille loppuelämän kotiin.
Kommelluksiakin on uralleni sattunut. Kerran tutustuin melkoisen laiskan orin kanssa rataan ennen omaa vuoroani ja aivan yllättäen ori pysähtyi tarpeilleen keskelle rataa. Se ei liikkunut, vaikka potkin ja tein mitä. Radalla ollut toinen ratsukko joutui tekemään voltin takiamme. Hävetti ja vähän kyllä samalla naurattikin.
Minusta hevosen pitää kuitenkin toimia kevyillä avuilla. Olen saanut suurta tyydytystä siitä, kun olen saanut yhteistyön toimimaan sellaisten hevosten kanssa, joita tavataan kutsua miesten hevosiksi. En itse asiassa oikein pidä termistä ”miesten hevonen”, eli kun tarkoitetaan hevosen olevan vahva. En ole koskaan tarvinnut hevosten ratsastamiseen voimaa. Olen mielestäni hyvä siinä, että minun ei ole tarvinnut pakottaa eikä puskea. Joku yksittäinen kakkailu vaatii tietysti omat toimenpiteensä.
Olen ollut etuoikeutettu. En ole useamman polven hevossukua, mutta äitini on ollut aina vierelläni ja tähän lajiin liittyy paljon ihania lapsuusmuistoja: pakattiin auto, ponit, eväät ja muut ja lähdettiin viikonlopuksi reissuun kisoihin. Olen aina nauttinut hevosten seuraamisesta ja niiden käytöksen tarkkailemisesta. Minulle on sopinut, että olen saanut analysoida niitä päivät pitkät. Hevoset ovat antaneet minulle muistoja, joita en koskaan unohda: iloisia, jännittäviä ja surullisiakin.
Vuosien varrella on välillä tullut tietysti hetkiä, että nyt lopetan, mutta olen silti jatkanut. Tällä hetkellä olen kuitenkin laittanut oman ratsastuksen tauolle sillä toinen yritykseni, perhe ja kolme lasta vievät kaiken aikani. Juuri nyt tämä tuntuu hyvältä.”
