Mitä luulet millaisia ajatuksia pyörii ratsastuskoulun opettajan päässä? Ratsastuksenopettajan salaiset päiväkirjat avaa näitä ajatuksia – pilke silmäkulmassa. Tällä kertaa salainen päiväkirja syventyy pohtimaan mistä ratsastuskouluhevoset on hankittu. Ovatko meidän ihanat pollet sittenkin Preerialta lassottuja villihevosia? Ainakin oppilaiden tarinoiden perusteilla näin voisi kuvitella.
“Jokainen hevosihminen tietää jo alusta alkaen, mistä ratsastuskouluhevoset hankitaan. Luulitko, että ratsastuskouluhevoset ja -ponit vaativat rauhallista luonnetta ja pitkää koulutusta? Eivät tietenkään. Tämä tuntuu olevan täysin tuulesta temmattu hevosalan ammattilaisten esittämä väite, ainakin jos kysytään kentän laidalla seisovilta sivustaseuraajilta. Preerian villihevosia tuntuvat useammat olevan.
Lasten ratsut ovat ainakin suoraan Preerialta. Ai miten niin? Useimmiten nämä Preerialta lassotut villihevoset kiertävät kehää pimeässä maneesissa ja onneksi maneesissa, sillä ulkokentällähän ne villiintyisivät aivan täysin. Nämä lasten ratsuiksi lassotut villit ja ilkikuriset ponit tekevät temppuja tämän tästä – sinkoilevat pitkin maneesia, yllyttävät toiset ponit kilpajuoksuun tai aivan vähintäänkin pysähtyvät vauhdista vetäen päänsä alas. Ne tietävät tasan tarkkaan kuinka päästä selässä hoippuvasta taakasta eroon ja millä hetkellä sen äidin kullannupun tasapaino on heikoimmillaan. Poniäitien toruminen ei tähän auta. Preerialla opitut tavat eivät hetkessä unohdu.
Kauimmissa nurkassa silmäkulmasta vilkuillessaan nämä pienet ja pirulliset ponit näkevät kiukusta kihisevän ratsastuksenopettajan marssivan maneesin halki kohti maassa makaavaa möykkyä, toisin sanoen selästä märän rätin lailla lentänyttä lasta. Moni pirullinen poni tietää kuitenkin, että kiukkuisen tädin seuraava uhri on viaton poni. Metrin päässä oleva käsi ja lentävä hiekka sopivat yhteen erittäin hyvin, kun pirullinen poni kiitää raketin lailla pitkin maneesia. Jotta tuohtumus ei häviäisi ratsastuksenopettajan, pudonneen lapsen tai lapsen äidin kasvoilta, nämä preerialta lassotut ponit eivät anna lassota itseään enää uudestaan. Sitä virhettä ne eivät tee uudelleen.
Teini-ikäisten nuorten ratsutkin ovat suoraan Preerialta. Ai miten niin? Jo lapsena ratsastuksen aloittaneet teinithän tunnetusti ratsastavat ainoastaan tallin vaikeimmilla hevosilla. Nämä hevose ovat niitä Preerian viimeisiä eloonjääneitä yksilöitä, niitä jotka ovat taistelleet tiensä vaarojen ja petojen läpi, mutta jääneet lopulta ihmisen loukkuun. Säikähtäessään maneesin katolta tippuvaa lunta ne joko uskovat puuman hyökkäävän ylhäältä päin tai vähintäänkin leijonan iskevän terävät hampaansa kiinni ja sen vuoksi ryntäävät rodeomaiseen pukkisarjaan, josta vain harvat ja taitavat ratsastajat selviävät selässä – ja hengissä. Näillä teineillähän ei selässä pysymisessä ole ollut minkäänlaisia ongelmia, hehän suorastaan kouluttavat hevosia tämän rodeon aikana. Tämä on osa teinien ratsastuskoulun alkeita.
Alkeiden jälkeen Preerialta lassottujen hevosten kanssa harjoitellaan väistelelmään maassa vaanivia kalkkarokäärmeitä. Sivuttain suuntautuva hyppy-koikka-loikka ja jalkojen huitominen joka suuntaan ei ole rodeoratsastajateinille ongelma eikä mikään. Nämä teinit kun eivät tipu koskaan – ja jos kuitenkin heidän vaatteistaan löydetään suurennuslasilla hiekanjyvänen, se johtuu aivan täydellä varmuudella pukittelevasta tai muiden liian lähellä olevia hevosia potkivasta ratsusta. Tallien teinien tehtävä onkin kesyttää nämä villihevoset ja tallihuoneessa teinit kertovatkin, miten heidän ratsunsa hyppivät harva se päivä kynttilänä pystyyn ja ryöstäytyvät käsistä tunneilla, kiitolaukan arkipäiväisyydestä puhumattakaan.
Preerialta on muuten lassottu ne täiratsastajienkin ratsastuskouluhevoset. Ai miten niin? Nehän ovatkin niitä Preerialle unohtuneita hevosia, jotka pysyvät housuissaan suurimman osan ratsastuskoulutunneista. Eli jos joku vanhempi ratsastuskoulun oppilas (ei siis teini tai lapsi) on vielä kaikkien Preeria-tarinoiden jälkeen vielä tulossa ratsastustunnille tai vanha oppilas selviytynyt elossa näin pitkään ikään, on hän siirtynyt tätiratsastaja ikään. Näille lopuille ratsastuskoulun ratsastajille on tämä täysin oma hevoskuntansa, Preerialta sekin.
Nämä hevoset ovat hurjan urheita, eivätkä hätkähdä puumia tai kalkkarokäärmeitä koska ovat toki tottuneet niihin jo Preerialla, mutta toisiaan heilahtava maneesin ovi tai sadetakin helma voivat saada aikaan puolustusreaktion. Reaktiot vetävät vertojaan teinien ratsastamille pukkikoneille: nämä urheat hevoset saattavat jähmettyä vauhdista, hätkähtää paikallaan tai jopa kääntyä aivan kokonaan ympäri hitaasti, mutta varmasti. Onneksi tällä ratsastajaryhmällä on pettämätön kyky lukea hevosten elekieltä ja he onnistuvat lähes aina pysymään hevosen selässä. Tämä selittyy tietysti aiempien rodeoratsujen ansiosta kertyneellä kokemuksella. Näiden ratsastuskouluhevosten erilaisia ominaisuuksia tulee kuitenkin päivitellä, sillä eihän sitä koskaan näistä tiedä mitä ne seuraavaksi keksivät ja miten jokainen erilainen yksilö toimii. Monesti kuuleekin, miten epäileväisiä sivusta seuraajat ovat näistä ammattilaisten valinnoista ja samalla suurimmasta ratsastuskoulun hevosryhmästä – ovatko nämä hevoset ollenkaan sopivia ratsastuskouluun?
Preerialta lassotut hevoset – mitä niille siis tehdään? No taitavat tallityöntekijät tottakai venyttää työaikaansa niin, että ehtivät tietenkin kouluttaa Preerialta lassotut villihevoset kahdessa viikossa ratsastustunneille sopivaan kuosiin.”
Kuinkahan monella Preerialta lassotulla villihevosella sinä muuten olet ratsastanut?”
Kirjoittaja on ratsastuksen ohjaaja, joka jakaa salaisia päiväkirjamerkintöjään anonyymisti.
