Hulmuavat harjat ja vinhasti töltin tahtiin takovat kaviot valtaavat Maarianhaminan suurtapahtumassa elokuussa. Islanninhevosten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin odotetaan monituhatpäistä yleisöä.
Maarianhaminan raviradalle viime vuonna valmistuneella islanninhevosten kilparadalla nähdään ensi elokuussa Pohjoismaiden ja maailmankin huippuratsukkoja. Islanninhevosten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin osallistuvat maajoukkueet Islannista, Norjasta, Ruotsista, Suomesta, Tanskasta ja Färsaarilta.
Elokuun 9.-14. päivinä Maarianhaminassa pidettävät kilpailut isännöi Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry kumppaninaan Ahvenanmaan paikalliskerho Álenskur.
32-vuotias askellajiratsastaja Katie Brumpton on kilpaillut Suomen maajoukkue-edustajana teini-ikäisestä lähtien. Hänellä on useita PM- ja MM-mitaleita sekä A-finaalipaikkoja 2000-luvulta lähtien arvokilpailuista. Nykyään Etelä-Ruotsissa asuva hevosalan ammattilainen iloitsee suuresti siitä, että pääsee 12 vuoden tauon jälkeen kilpailemaan Suomen järjestämissä arvokisoissa.
”Minulla on mahtava fiilis päästä kotikisoihin ja Ahvenanmaa on hieno kisapaikka. Tällä hetkellä minulla on monta uutta hevosta, joihin satsaan tänä vuonna. Eli jännä kisakausi on tänä vuonna edessä”, Katie Brumpton kertoo.
Islanninhevosten PM-kilpailut Maarianhaminassa
Suomi on viimeksi vuonna 2010 järjestänyt PM-kilpailut, jotka pidettiin Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry:n omalla radalla Ypäjän Hevosopistolla. Muutama vuosi sitten muuttuneet kilparatojen kokovaatimukset eivät enää salli arvokilpailujen järjestämistä Ypäjän vanhalla radalla, joka on liian kapea ja lyhyt.
Maarianhaminan raviradalle valmistui viime vuonna SIHY:n alaisen paikalliskerho Álenskurin uusi kilparata, jossa on erinomaiset puitteet ja kaupungin kupeessa kattavat palvelut niin kilpailijoille, toimihenkilöille kuin yleisöllekin. PM-kilpailut ovatkin SIHY:n ja Álenskurin historiallinen yhteisprojekti. Mukana kilpailujen suunnittelussa on kymmeniä ihmisiä mannermaalta ja Ahvenanmaalta.
Islanninhevosten kilpailuissa mitellään askellajiluokissa, jotka ratsastetaan ns. ovaaliradalla. Kilpailumuotoja on kaksi: Manner-Euroopassa kehitetyissä Sport-luokissa painotetaan suorituksen tarkkuutta ja täsmällisyyttä askellajien puhtauden ja näyttävyyden lisäksi. Islantilaisten perinteisissä Gæðingakeppni-luokissa meno on vauhdikkaampaa ja vapaampaa, koska tässä kilpailumuodossa voittaa näyttävin, iloisin ja yhteistyöhaluisin hevonen. Lisätietoja islanninhevosesta ja askellajikilpailuista löytyy Suomen Islanninhevosyhdistyksen sivuilta.
Islanninhevosten PM-kilpailujen lipunmyynti on käynnistynyt ns. early bird -hinnoilla, jotka ovat voimassa ystävänpäivään 14.2. asti.