HIHS tyhjiö

Tiedätkö mikä on tyhjiö?

HIHS’in jälkeinen tyhjiö. Maanantaina se oli pahimmillaan. En saanut juuri mitään aikaan ja päähäni vaistomaisesti tulvi ajatus siitä, että tänään ei ole paikkaa johon mennä tapaamaan ystäviä ja seuraamaan topsporttia. Sitä ei ole taas pitkään aikaan. Vuoteen.

Noora Pentti veryttelee

TYHJIÖ.

Tiistaina ymmärsin jo että onneksi on muitakin hevostapahtumia vuodessa, mutta silti ikävä viikonloppuun taas tulee. Ajatukset harhailee, otetta arjesta on vaikea saada. Ei ole samanlaista kuin HIHS. Vapaus valita mitä katsoo ja milloin, jopa mistä (koska otin myös clipmyhorsen HIHS’iä ajatellen). Siellä on ystävät, tutut, kollegat, saman intohimon jakavat ihmiset, iloiset katseet, yhdessä eläminen, ravintolat, ohjelmaa, expo, ison urheilutapahtuman hälinä ja ennen kaikkea yhteisöllisyys. Ei tästä arjesta tuu mitään.

En tiedä mikä siinä vetää eniten puoleensa, uskon sen olevan minulle itselle se kokonaisuus, koko tapahtuma kaikkinensa. Olen kilpaillut siellä useita vuosia, käynyt kuusi vuotiaasta asti, siellä on vietetty syntymäpäivät, koettu Maammelaulut, pettymyksiä, suuria jännityksiä ja sitä tapahtuman taikaa. HIHS’in taikaa.  Lisäksi se tieto mitä vaatiikaan järjestää iso maailmanluokan tapahtuma. Miettikää. Kuinka paljon vapaaehtoisia tekemässä oman osansa koko tapahtuman eteen. Kuinka paljon tietotaitoa yhdessä hallissa. Niin paljon töitä ja niin paljon unelmia. Ajatus taas harhailee ja saan sanasta UNELMA kiinni. Olisiko se meille kaikille se yhteinen tekijä, unelmoimmeko kaikki jostain jota HIHS’issä saamme kokea tai tuntea?

Tänään on keskiviikko. Arki rullaa, vaikka koittaa kaikkensa sotia vastaan, kaikki tökkii. Liian paljon kaikkea. Todella vaikea päästää irti henkisesti viime viikonlopusta.

Steve Guerdat veryttelee

Tunnistan tilan, tämän tyhjiön. Tuleeko sinulle tyhjiö isojen asioiden jälkeen? Kisojen jälkeen? Kun olet valmistellut, odottanut, antanut kaikkesi ja sitten tulee arki. Minulle on tullut tyhjiö aina. Kilpailujen jälkeen on vaikea sopeutua heti arkeen. Se kaikki lataus kilpailuissa ja työ ennen sitä on tehty, arki, mihin seuraavaksi ja mitä kohti taistella, kehittyä.

Tsemppiä ja hyvää Horse Show’n jälkeistä aikaa kaikille. Tavataan taas, viimeistään HIHS’issä.

Pauliina

Kirjoittaja Pauliina Virta on Ohjissa -podcastin sekä brändin perustaja, esteratsastaja, valmentaja, hän on mukana Suomen Ratsastajainliiton estekomiteassa ja opettaa ratsastusta ratsastuskouluissa.

Kaikki kuvat: Pauliina Virta

Tykkäsitkö? Jaa artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
HAPPYRIDER.FI

Jatka lukemista