Helsinki Horse Show ´n Tom Gordin kertoo suhteestaan hevoseen ja aloittaa Sielu & Hevonen -haastattelusarjan.
”Hevonen on pienten eleiden ja merkkien herkkä eläin. Maailman kaunein eläin.
Aloitin hevosharrastuksen jouluna 1962 Helsingin Ruskeasuolla, Keskustallilla. Vuoden 2012 jälkeen en ole ollut aktiivisesti hevosten kanssa tekemisissä, mutta voisi sanoa, että harrastan ratsastusurheilun kehittämistä. Ammatillisesti Helsinki Horse Show on luonnollisesti se, mitä teen.
Ajattelen, että ratsastajan paras kiitos hevoselle on se, että hän lakkaa vaatimasta ja puristamasta. Olen hevosen kanssa toimiessani mielestäni mutkaton ja selkeä ja uskon, että hevosen on helppo ymmärtää mitä tarkoitan pyytäessäni jotain. Ymmärrän luonnostani sekä oman kehoni että hevosen tasapainon merkityksen.
Hevoset ovat antaneet minulle paljon menestystä. Asta II auttoi minun menestyksen makuun, kun saavutimme junioreiden Suomen mestaruuden vuonna 1966; Odololla sain vielä uuden uran viisikymppisenä. Se oli hienoa ja olen siitä kiitollinen.
1960-80-luvulla ajat olivat erilaisia ja monia asioita tehtiin silloin toisella tapaa kuin nyt. En ole järin ylpeä siitä, että minut on hylätty SM-kisoissa liiallisen raipan käytön takia. Eikä ehkä ollut fiksua viedä 7-vuotiasta Belmontia SM-kilpailuihin, vaikka kilpailun voitimmekin.
Menestyksestä ja kilpailemisesta olen nauttinut tietysti aina. Se on kuitenkin yksipuolista, ihmisen omien urheilullisten toiveiden ja tarpeiden täyttämistä. Muistan aina sen kerran, kun kahden kilpailun välissä laukkasimme Falsterbon hiekkadyynien rantavedessä. Aurinko paistoi, lämmin merivesi huuhtoi naamaa ja hevoseni Stowaway nautti silmiinpistävästi. Se hetki on hienoin hetki, jonka olen jakanut hevosen kanssa.”
