Ville Kauhanen ja hänen ratsunsa Jaloubet van het Beetjen (Baloubet du Rouet – Feinschnitt I van de Richter), eli tuttavallisemmin Jalo, nappasivat vakuuttavan voiton Niinisalossa viikonloppuna kansallisessa 100-luokassa. Luokan voitto pääsi hieman jopa yllättämään ratsukon, sillä kyseessä oli sekä ratsastajan että hevosen ensimmäinen metrin startti kenttäratsastuksessa. Vaikka koulukokeessa sijoitus ei päätä huimannut ja rataesteillä tuli ensimmäinen alas ratsukko luotti vahvuuksiinsa maastoesteillä. ”Maastossa olemme vahvimmillamme ja näissä kisoissa tulokset ratkeavat siellä. Voittoa en kyllä osannut odottaa vaikka sijoitusta lähdettiinkin hakemaan”, Kauhanen iloitsee.
Vasta yhden kisakauden yhdessä harjoitelleet Jalo ja Ville ovat löytäneet toisensa OmaHevonen-mallin kautta. ”Jalon kanssa kilpailu on ollut antoisaa, ja olemme jo ylittäneet omat tavoitteemme kauden aikana. Kun aloitimme, tavoitteenamme oli vain saada ehjät suoritukset esteillä ja kentällä, mutta nyt olemme voittaneet useita luokkia”.
Ratsukon kehityskaari on ollut huima. Tämän kauden aikana Kauhanen ja Jalo ovat pystyneet osallistumaan niin 100- kuin 110-luokkiin ja saavuttaneet huikeita tuloksia, viimeisimpänä hieno voitto kansallisista kilpailuista ja kuukausi sitten hopeaa Keravalla aluemestaruuskilpailuissa. ”Fiilis radan jälkeen oli tosi hyvä ja tavoite, eli estevirheetön rata saavutettiin, ihan voittoon asti en vielä siinä vaiheessa kuitenkaan uskonut”, Kauhanen kuvailee tunnelmia onnistuneen maastoradan jäljiltä.
Hän kertoo, että ennakkovalmistelut ja radankävely nousevat isompaan rooliin kun radat vaikeutuvat. ”En pysty nimeämään mikä oli vaikein tehtävä, mutta suorituksen pituus ja fyysisyys sekä ratsastajalle että hevoselle olivat korkealla, sillä emme ole olleet aiemmin tämän tasoisilla radoilla”, Kauhanen pohtii.
Ratsukon menestys ja tulevaisuuden suunnitelmat
15-vuotias Jalo on harjoitellut Kauhasen kanssa viikoittain Espoonkartanolla Happy Rider Companyn maneesissa usean eri valmentajan johdolla. ”OmaHevonen-malli on ollut meille täydellinen ratkaisu. Se antaa mahdollisuuden kilpailla ja kehittyä ilman täyttä omistajan vastuuta, mutta osaavan tiimin kanssa,” Kauhanen kertoo. ”Jalo on kiltti ja yhteistyöhaluinen, mutta samalla hevonen, jonka kanssa pääsee kilpailemaan korkealla tasolla. Se, että voimme treenata näin hyvillä hevosilla ja kilpailla näin tavoitteellisesti, on auttanut saavuttamaan enemmän kuin osasin aluksi kuvitellakaan,” hän lisää.
Niinisalossa kilpailtiin kenttää alueiden välisessä joukkuekilpailussa sekä kansallisessa 100-luokassa. Kilpailupäivä oli monipuolinen ja haastava. Kenttäratsastuksessa ratsukko suorittaa kolme osuutta: kouluratsastuksen, rataesteet ja maastoesteet, mikä tekee luokasta vaativan mutta kehittävän niin hevoselle kuin ratsastajalle.
Kauhasen ja Jalon kautta voisi vähintäänkin kuvata menestystarinaksi. ”Tämä on ollut tähän hetkeen loistava ratkaisu. Alkukaudesta tavoitteenamme oli lähinnä saada ehjät suoritukset esteillä ja kentällä, mutta nyt olemme saavuttaneet paljon enemmän,” Kauhanen toteaa tyytyväisenä. Ratsukko on pystynyt nousemaan 100- ja 110-luokkiin kauden aikana. ”Olemme onnistuneet kerta toisensa jälkeen. Tämä antaa meille lisää itseluottamusta tulevaisuuteen. Tavoitteena on varmasti jatkaa kenttäkilpailemista tulevilla kausilla,” Kauhanen sanoo tyytyväisenä.
Kilpaileminen OmaHevonen-mallin avulla
OmaHevonen-mallissa hevosharrastajalla on mahdollisuus osallistua kilpailuihin ja harjoitella – kuitenkin ilman hevosen omistamisen pitkiä sitoumuksia. Malli on erityisen houkutteleva vaihtoehto niille, jotka haluavat kilpailla tavoitteellisesti, mutta eivät ole valmiita ottamaan täyttä vastuuta kaikesta hevosen hoidosta – iso tiimi on mukana auttamassa ensimmäisestä päivästä lähtien. Espoon Kauklahdessa sijaitsevat tilat, joissa palvelua tarjotaan, tarjoavat erinomaiset puitteet ratsastajille. Tilalla on suuri maneesi ja upeat maastot, mikä antaa ratsastajille mahdollisuuden harjoitella monipuolisesti eri lajeissa.
Palveluun kuuluu ohjatut ratsastustunnit pienryhmissä (2–4 henkilöä), mikä takaa yksilöllistä opetusta ja kehitysmahdollisuuksia. Ratsastajalle tarjotaan hevonen käyttöön 1–4 päivänä viikossa kiinteällä kuukausimaksulla, joka sisältää kaikki ratsastuksen peruskulut. Tämä helpottaa harrastamista, sillä ratsastajan ei tarvitse sitoutua hevosen ylläpitoon sen eliniäksi. Kaikki tilan hevoset asuvat laumassa pihatossa, mikä edistää hevosten hyvinvointia ja antaa niille mahdollisuuden elää luonnonmukaisesti.
OmaHevonen-mallissa voi osallistua kilpailuihin eri tasoilla: koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa aina HeA-tasolta, 110 cm rataesteisiin ja metrin kenttäratsastukseen asti. Tämä tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kilpailemiselle ja kehitykselle niin harrastajille kuin tavoitteellisillekin ratsastajille. Hevoset ovat kilteiksi ja hyvin koulutetuiksi kuvailtuja, ja ne läpiratsastetaan säännöllisesti, jotta niiden suorituskyky ja luonne pysyvät hyvällä tasolla.
Kuvat: Marika Hukari ja Janita Rintala (palkintokuva)