Mia Kainulainen, 45, on kouluratsastaja, ratsuttaja, valmentaja, Kirkkonummi
Hevoset olivat alun perin äitimme harrastus ja minä ja siskoni kasvoimme tähän. Jossain vaiheessa minä keskityin kouluratsastukseen ja siskoni esteratsastukseen. Meillä on ratsastuskoulu ja kaikki kisahevosemme ovat olleet omia kasvatteja. Näistä kaikista olen kouluttanut kaksi inter- ja GP-tasoille. En aina ehkä itse ymmärrä, miten hieno juttu se on. On ristiriitaista, että haluan kilpailla, vaikka oikeasti en halua kilpailla ollenkaan. Suhteeni ratsastamiseen on monella tapaa toisenlainen kuin harrastajilla, jotka tulevat tallille rentoutumaan. Minä tulen töihin.
Valmennan paljon aikuisratsastajia. , Aikuisten kanssa voi analysoida ja peilata miltä mikäkin asia tuntuu. Lapset sanovat helposti vain että ihan kiva tai ihan hyvä.
En hyppää enää esteitä, vaikka olen joskus kilpaillut 140-luokkia. Uskon, että hevonen aistii ihmisestä, missä ihmisen on onnellista olla ja nauttii siellä ihmisen kanssa. Hevonen on kuin sieni, joka imee ratsastajasta fiiliksiä. Rento ratsastaja – rento hevonen.
Hevonen oppii koko ajan jotain. Pitää kuitenkin olla tarkka, mitä vaatii ja miten etenee. Hevosen itseluottamusta ei saa syödä liian vaikeilla tehtävillä. Esteiden hyppääminen ja working equitation -tehtävät ovat hevoselle paljon yksinkertaisempia asioita opettaa kuin korkean kouluratsastuksen liikkeet. On myös tärkeää kouluttaa asioita niin, ettei koulutusvaiheessa tule tehtyä virheitä: laukka-ravi -siirtymän haluan opettaa mieluummin vapaassa ohjalla vapaassa ja paikassa kuin pisteessä. Pisteeseen tähtääminen aiheuttaa helposti sen, että ratsastaja alkaa vetää. Se on väärin hevosta kohtaan.
Tiedän, että olen hyvä voittamaan hevoset puolelleni. Olen hevosten ratsuttamisessa selkeä ja hallitsen kehoni hyvin. Hevosella on turvallinen olo kun se tietää, mitä pyydetään. Minulle on myös sanottu, että olen hyvä opettamaan hevosille laukanvaihtoja.
Valmentajana olen kannustava ja löydän paljon asioita, joista iloita. Itseäni kohtaan olen sen sijaan aika kyyninen ja ruoskin itseäni koko ajan parempaan. Tarvitsen ympärilleni ihmisiä, jotka muistuttavat, että asiat ovat menneet hyvin. Itse näen helposti vain pieleen menneet asiat ja että ei tämä riitä, pitää pystyä parempaan, vaikka olisin voittanut.
Huono ratsastus peittää aina hyvän ratsastuksen. Kaikki hevoset tulevat lopulta ratsastajan tasolle, vaikka joku ammattilainen olisi niitä aiemmin ratsastanut miten korkealla tasolla tahansa. Kantokyky ja suoruus ovat tuoretavaraa, niitä pitää ylläpitää koko ajan. Hevosen tasapaino järkkyy joka kerta, kun se saa ratsastajan selkäänsä.
Yleensä hevonen alkaa liikkua paremmin, jos ammattilainen ratsastaa sitä säännöllisesti. Mielestäni läpiratsastus on kuitenkin väärin käytetty termi. Läpiratsastus on tavallaan kuin spagaati: jotta siihen päästään, pitää venytellä joka päivä ja senkin jälkeen ylläpitää notkeutta päivittäin. Spagaatiin ei päästä, jos vain kerran viikossa yritetään.
Tässä lajissa ratsastajan kunnolla on myös väliä. Ratsastus on kommunikointia ja kommunikointivälineenä on ratsastajan keho. Jos et tunne kehoasi, dialogi on huonoa. Mielenhallinta on myös tärkeää, sillä mieli hallitsee kehoa
Kun olin teini-ikäinen, olin hevoseni Lamican kanssa maastossa. Pyysin siltä jotain vähän erikoisempaa, siinä taisi olla joku oja täynnä vettä ja sen yli piti mennä eikä se epäröinyt hetkeäkään. Siinä hetkessä tajusin, että tämä hevonen menisi minun takiani vaikka tulen läpi. Sen jälkeen moisen kahdenvälisen luottamuksen on ottanut jopa itsestäänselvyytenä. Ensimmäisen hetken muistaa silti aina.
Tutustu Miaan tarkemmin hänen omilta verkkosivuiltaan: http://miakainulainen.com
Lue lisää Ihmiset ja ilmiöt -kategorian artikkeleita täältä >>
