Uuden hevosystävän kanssa saattaa jännittää. Omistaja on saattanut antaa nivaskan A4-papereita, joissa on romaanin verran ohjeita, tai sitten hän vain olettaa, että toimit ”tavallisella tavalla”. Mutta mitä se tarkoittaa?
Puhtaaksi ja siistiksi
Satunnaisratsastajan ei oleteta tekevän varusteille täydellistä viikkosiivousta, mutta vähintä on siivota omat jälkensä. Varusteet ovat kalliita ja hiki ei tee nahkavarusteille hyvää. Sen takia satulan alla käytetään satulahuopaa ja suitset pyyhkäistään käytön jälkeen sienellä ja saippualla. Satulaa pestään harvemmin, mutta liat pitää pyyhkiä siitäkin.
– Satula säilytetään aina mahdollisimman tasalämpöisessä tilassa, suojassa liialta kosteudelta, suoralta auringonvalolta ja kaukana pattereista, kertoo Rider´s Officen Taina Salmi. Salmi on myynyt ja sovittanut satuloita hevosille vuosikymmeniä.
– Satulan perusteellista rasvausta suosittelen 1-3 kertaa vuodessa, mutta kehotan kyllä silloin tällöin sipaisemaan laadukasta rasvaa satulan siipeen jalustinhihnojen kohdalle ja istuimeen. Hyvä satularasva suojaa nahkaa mm. hieltä, liialta auringolta, kosteudelta ja esimerkiksi jalustinhihnojen hankaukselta. Rasva antaa myös pitoa satulaan.
Nahkaiselle satulavyölle tehdään samanlainen putsaus kuin suitsille, mutta synteettistä satulavyötä käsitellään juoksevan veden alla samalla kun pestään kuraantuneet suojat. Tallilta löytyy yleensä paikka, mihin varusteita voi jättää kuivumaan. Ethän jätä seuraavalle likaisia varusteita, jotka vaativat pesun ennen käyttöön ottoa. Seuraava ratsastaja ei ole ehkä varautunut siihen.
Muista aina, ettet saa jättää mitään valumaan vettä satulahuoneen lattialle. Satulahuoneessa säilytetään nahkavarusteita eikä sinne haluta yhtään ylimääräistä kosteutta.
– Satulaa säilytetään hupun alla lialta ja pölyltä suojassa.
Siivoa jälkesi
Useammissa satulahuoneissa on satulapukki, jonka päällä voit puhdistaa varusteesi. Älä puhdista varusteitasi satulapaikalla, missä liat tippuvat muiden omistamien satuloiden päälle.
Hikinen satulahuopa irrotetaan kuivumaan. Jos se on mahdollista laittaa kuivaushuoneeseen, laita se sinne. Jotkut tykkäävät, että se irrotetaan ja nostetaan satulan päälle. Satulan päällä ei kuitenkaan pidä säilyttää vilttejä, loimia tai muutakaan tavaraa, sillä satulan toppaukset voivat painua niiden painosta epätasaisiksi.
Satulahuone ei ole paikka, missä harjataan satulahuopaa puhtaaksi karvoista tai pöllytetään muita roskia. Tarkista silti aina, jätitkö jälkeesi roskia. Satulahuoneen nurkasta löytyy varmasti rikkalapio, sillä paikat eivät pysy puhtaana itsestään.
Satulahuovan voi harjata ulkona tai siellä, missä harjaat hevostakin.
Ei liikaa saippuaa
Lika ja hiki näkyvät varusteissa yleensä harmaana möhnänä. Taina Salmi muistuttaa, että kaikki nahkavarusteet tulisi ehdottomasti pyyhkäistä jokaisen käytön jälkeen. Moni käyttää markettien keittiöosastoilta tuttuja hankaussieniä.
– Omaan käteeni sopivalta tuntuu Wettex- keittiöliina, josta saa kaiken liian veden puristettua hyvin pois. Puhdistusliinan tulee olla nihkeä, riittävän ohut ja taipuisa, näin se toimii näppärästi ja pääset joka mutkaan helposti.
Puhdistuksessa käytetään vain vähän vettä eikä saippuaa saa olla liikaa.
– Saippua ei saa vaahdota. Itse pidän suihkautettavista saippuoista, koska ne ovat myös hygieenisiä. Yleensä yksi suihkaisu saippuaa riittää, Salmi neuvoo.
Monet tykkäävät, että suitset niputetaan nättiin nippuun. Jos ratsastat toisen hevosta, katso miltä telineestä otetut suitset näyttävät. Solkia ei ole tarkoitus laittaa ratsastuksen jälkeen kiinni vaan ainoastaan työntää hihna soljen vieressä olevasta nahkarenksusta, leiffistä. Suitset pysyvät tällöin nätissä paketissa, mutta seuraava käyttäjä saa ne helposti auki.
Kun suitset tarkastaa aina ennen ja jälkeen ratsastuksen, voi olla varma, että ne ovat kunnossa eikä perusteellinen pesijä ennen sinua ole vaikka unohtanut kiinnittää jotain solkea.
Kuolainten pesu ratsastuksen jälkeen on selvä juttu ja kiireiset tekevät sen hevosen juomakupissa. Tarkista kuitenkin, ettei kuolaimissa ole kuivunutta heinäkuolaa, johon irrottamiseen pelkkä huuhtelu ei tepsi. Kylmällä ilmalla monet lämmittävät kuolaimia ennen kuin suitsivat hevosen. Toiset tekevät lämmityksen käsissään, toiset lämpimän veden alla.
Jos suojat ovat ratsastuksen jälkeen kuivat, pelkkä harjaaminen riittää eikä suojia ole ehkä syytä ryhtyä pesemään. Älä kuitenkaan niputa suojia niin, että laitat kaikki tarrat kiinni. Tätä ei aina tule ajatelleeksi, jos ei itse joudu avaamaan tiivitä paketteja muiden jäljiltä. Lisäksi tarroja on turha kuluttaa liikaa. Oletusarvoista on, että seuraava ratsastaja pääsee sujuvasti liikenteeseen puhtailla ja siisteillä varusteilla.
Erikoistilanteita
Hevosen omistaja tai ratsastuskoulu antaa yleensä ohjeet varusteiden hoitamisesta. Toimi aina niiden mukaan ja soita hevosen omistajalle, jos et ole varma. Paras nyrkkisääntö on, että lähtiessäsi näyttää yhtä puhtaalta kuin tullessasi.
Joskus ratsastaja on jalkautunut maastolenkillä ja joutunut tarpomaan mudassa. Tällöin jalustimetkin ovat likaiset. Ne kannattaa dipata vesiämpäriin ja kuivata pyyhkeellä. Likaisia, märkiä jalustimia ei saa nostaa ylös satulan nahkaa vasten.
Voi käydä niinkin suitset pääsevät jostain syystä turve- tai hiekkapesuun. Moni huuhtoo suitset veden alla, jotta saa hiekat pois. Tämän jälkeen suitset kuivataan ja pestään normaalisti. Vesi ei tietenkään tee nahkalle hyvää, mutta hiekkoja ei saa raapia nahkan pintaan.
– Hiki, hiekka, pöly ja kura eivät ole koskaan nahkan ystäviä. Parempi olisi, jos kuran ja hiekan annettaisiin kuivua. Sen jälkeen varusteet harjataan harjakassin pehmeimmällä vuohenkarvaharjalla, Taina Salmi vinkkaa
Nahkavarusteiden kanssa pitää myös muistaa kohtuus. Liika läträäminen millä tahansa pesuaineella voi olla huono juttu.
– Öljyjä käytän harvemmin enkä varsinkaan ompeleisiin. Rasvanahalle en käytä valjasöljyä koskaan, sillä se venyttää ja pehmentää jo valmiiksi pehmeää nahkaa. Joskus vanha ja kuiva nahka voi kuitenkin tarvita öljykylvyn, Salmi pohtii.
Muista myös puhdistusvälineiden puhtaus. Likaisella sienellä tai rätillä et saa puhdasta lopputulosta, joten huuhdo sieni juoksevan veden alla ennen ja jälkeen käytön.
Eikä ole reilua jättää seuraavalle harjaajalle piikkisukaa täynnä irtokarvoja tai muuten likaisia harjausvälineitä. Karvanlähtöaikana se on tärkeä muistaa.