Tässä artikkelissa perehdymme ratsastuksen ja ratsun koulutuksen perusteisiin hevosen koulutusasteikon kautta. Mikä siis on koulutusasteikko ja mihin sitä tarvitaan? Tämän ensimmäisen osan jälkeen tutustumme myös jokaiseen koulutusasteikon osa-alueeseen ja pohdimme keinoja kehittää niin ratsastajan kuin hevosenkin taitoja niistä jokaisessa. Mutta aloittaakkaamme koulutusasteikosta ja sen synnystä.
Koulutusasteikko syntyi armeijan tarpeisiin
Koulutusasteikko on koonti kaikista niistä asioista, joita ratsuhevoselle tulisi opettaa ja joita tulisi jollain tasolla jokaisella ratsastuskerralla harjoitella, jotta hevonen kestäisi terveenä ja hyvin toimivana ratsuna mahdollisimman pitkään ja toisaalta hevonen olisi myös ratsastajalle miellyttävänä ratsastaa. Koulutusasteikon asiat eli tahti, rentous, kuolaintuntuma, lennokkuus, suoruus ja kokoaminen ovat tietyllä tapaa olleet olemassa jo vuosisatoja, mutta varsinainen koulutusasteikko, sillä tavoin kirjattuna kuin me sen tunnemme, on kuitenkin melko uusi asia ratsastuksen historiassa.
Järjestelmällisesti hevosten ratsuttamista on ensimmäiseksi tehty armeijan tarpeisiin. Ensimmäiset kirjalliset maininnat koulutusasteikosta onkin kirjattu Saksan ratsuväen ohjeisiin 1912. Saksalaisella järjestelmällisyydellä siihen on koottu lyhyesti, mutta selkeästi tavoitteet ratsun kouluttamiselle. Nykymuotoinen kouluratsastus nojaa näihin perusteisiin ja jokaisen onnistuneen kouluratsastussuorituksen tulisikin ilmentää koulutusasteikon asioita aina kyseisen hevosen koulutustason mukaisella tasolla. Koulutusasteikko liitetään siis voimakkaasti juuri kouluratsastukseen, mutta sitä tulisi toteuttaa kaikessa ratsastuksessa, sillä sen tavoitteena on terve, ratsastuskäyttöä parhaimmillaan pari vuosikymmentä kestävä hevonen. Kun hevonen liikkuu oikeaoppisen kouluratsastuksen näkökulmasta oikein ja kauniisti, se nimittäin samalla liikkuu itselleen edullisimmalla tavalla, kantaen ratsastajaa ja omaa painoaan lihaksistoaan oikein käyttäen ja tukirakenteitaan säästäen.
Ratsuhevosrodut on jalostettu ratsastusta silmälläpitäen mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että mikään hevonen ei itsestään kehity kantamaan ratsastajan painoa sille optimaalisella tavalla. Luonnostaan hevonen on nimittäin rakentunut etupainoiseksi. Kun hevonen liikkuu laitumella rauhalliseen tahtiin, suurin osa sen painosta on etuosalla, jossa pää ja kaula sijaitsevat. Takaosan hevonen ottaa luonnossa käyttöönsä paetessaan, jolloin se ponnistaa takaosan moottorilla nopeasti räjähtävään laukkaan tai hyppää luonnollisten esteiden yli. Takajalat ovat myös sen paras ase petoja vastaan, sillä niissä ovat hevosen voimakkaimmat lihakset.
Ratsastajan istuessa hevosen päälle, hevosen etuosalle tulee entistä enemmän painoa. Jotta hevonen kestäisi pitkäaikaista ratsastusta, tulee sen luonnollista perusliikkumistapaa muuttaa niin, että painopiste saadaan siirrettyä kohti voimakasta takaosaa ja hevonen ottaa käyttöönsä takaosan lihaksiston lisäksi, selän ja vatsan lihakset. Koulutuksen edetessä hevonen kykenee nostamaan etuosaansa liikkeessä ja siirtämään painoa aina enenevässä määrin vahvalle takaosalleen. Tämä ei käy hetkessä, vaan on pitkäjänteisen koulutuksen ja fyysisen kehittymisen tulosta ja juuri tähän ratsun koulutukseen ja sen fyysiseen vahvistamiseen tarvitaan koulutusasteikko, kaiken ratsastuksen perusta.
Joku voisi ajatella, että ostamalla pitkälle koulutetun valmiin ratsun, säästyy koko koulutusasteikon pohtimiselta ja sen kuin vain ratsastaa sitten kauniisti liikkuvalla ja näin ollen terveenä pysyvällä hevosella. Näin yksinkertaista ratsastus ei tietenkään ole, vaikka hyvin koulutettu ratsu onkin melkoinen aarre omistaa ja sellaisen kanssa pääsee ainakin nopeammin kilparadoille, jos se on tavoitteena.
Säännöllinen ja laadukas harjoittelu
Koulutusasteikkoon perustuen kehitetään hevosen fyysisten ominaisuuksien lisäksi sen henkisiä ominaisuuksia ja opetetaan sille erilaisiin tarpeisiin soveltuvia harjoituksia eli kouluratsastusliikkeitä. Kuten mikä tahansa jumppaohjelma, tämäkin menettää merkityksensä, mikäli harjoittelu ei ole tarpeeksi säännöllistä ja riittävän laadukasta. Jopa GP-tason kouluratsun saa kyllä nopeastikin taantumaan psyykkisesti ja pudottamaan vaivalla rakennetun lihaksistonsa, mikäli säännöllinen harjoittelu lopetetaan tai pahimmassa tapauksessa sitä ratsastetaan tyystin väärällä tavalla. Toisaalta liian yksipuolinen ja rankka harjoittelu johtaa myös ennen pitkää ongelmiin. Tämä on voitu havaita valitettavasti ihan maailman huippukouluratsukoidenkin kohdalla, kun on keskitytty näyttävyyden lisäämiseen ja samalla tingitty koulutusasteikon perusteista, kuten esimerkiksi fyysisestä ja psyykkisestä rentoudesta.
Koulutusasteikkoa käytetään siis kokonaisvaltaisesti ratsujen kouluttamisessa riippumatta siitä missä lajissa hevosella on tarkoitus kilpailla tai vaikka sillä ei olisi tarkoitus kilpailla lainkaan. Jokainen hetki kun ihminen istuu hevosen selässä, on hevoselle kuitenkin tavallaan epäluonnollista, olipa kyseessä sitten maastossa verkalleen tallusteva ratsastajansa paras ulkoilukaveri, kenttäkilpailujen maastoradalla kiitävä kisatykki tai ihailevien katseiden alla tanssiva kouluratojen kuningatar. Jokainen näistä edellä kuvatuista ratsuista voi liikkua ratsastajansa alla oikein tai väärin. Ne voivat joka askeleella joko kehittää selkälihaksiaan, vatsalihaksiaan ja käyttää oikein takaosaansa tai niistä mikä tahansa hevonen, jopa se radalla tanssiva kouluratsu voi liikkua väärin, heitellen vain jalkojaan korkealle, pää ja kaula vedettynä asentoonsa mutta selkä ja takaosa pudonneena osittain pois kokonaisuudesta.
Koulutusasteikko ajatellaan perinteisesti hierarkkisesti etenevänä portaikkona, jossa aiemmin opitun päälle rakennetaan seuraavaa asiaa. Asteikon huipentumana on hevosen kokoaminen ja siinä vieläpä kokoamisasteessa aina ylöspäin siirtyminen niin, että kouluratsastuskilpailuissa täydellisimmään kokoaminen ilmenee vasta piaffin ja laukkapiruettien kaltaisissa liikkeissä, joissa hevosen tulisi voimakkaasti käyttää takaosaansa takajalkojaan koukistaen, eli niin sanotusti istuen takaosansa päälle.
Klassisessa kouluratsastuksessa taas huippuunsa viety kokoaminen ilmenee esimerkiksi levade-liikkeessä, jossa hevonen siirtää koko painonsa pelkästään takajalkojen varaan. Nämä ultimaaliset tavoitteet ovat kuitenkin luonnollisesti hevoselle jo raskaita suorituksia, jotka vaativat pitkään kehitettyä voimaa ja kantokykyä, eikä niitä edes huipputasolla luonnollisestikaan tule harjoitella päivittäin, kuten ei huippuestehevosellakaan joka päivä harjoitella 160 cm esteitä. Näin ollen jos tuntuu että asteikon huipentuma on omissa ratsastuksissa aivan liian suuri tavoite, ei se tarkoita sitä, etteikö matkalla olisi monta porrasta, joilla voi kehittää itseään ja hevostaan, juuri sitä tärkeintä tavoitetta kohti, joka meille kaikille on se terve ja kestävä, oikein liikkuva ratsu.
Koulutusasteikosta löytyy paljon erilaisia hyvin havainnollistavia kuvia ja kaavioita Googlen hakutoiminnolla sanoilla: ausbildungsskala des pferdes, utbildningsskala dressyr ja dressage training scale
Lähteet: Kyra Kyrklund ja Jytte Lemkow, Kyra ja ratsastuksen taito -kirja
artikkeli Andrew McLean: https://www.horsemagazine.com/thm/2014/12/a-fresh-look-at-the-training-scale-with-andrew-mclean/
Kirjoittaja: Minna Salo on erityisluokanopettaja, ratsastuksenohjaaja ja hänellä on tavoitteellista ratsastusharrastusta ja hevosten kasvattamista takana jo noin 30 vuotta.
Kuva: Sofia Sinisalmi
