Kun hevosella on levoton suu, se saa yleensä suuhunsa uudet kuolaimet. Vika ei yleensä kuitenkaan ole hevosen suussa vaan ratsastajan kädessä.
Kuolaimet eivät ole enää vain kuolaimet.
Selaamalla kuolainvalmistajen myyntiesitteitä ja vierailemalla hevostarvikeliikkeissä erilaisten kuolainten määrä lähes lamaannuttaa. Hevosharrastaja törmää kymmeniin erilaisiin rautakappaleisiin, joiden luvataan korjaavan kymmenia erilaisia ongelmia – niitäkin, joita ei tiennyt vielä olevan.
Perussyy käyttää kuolainta on hyvin yksinkertainen: hevoseen tarvitaan jarru. Kuolain on hyvä kommunikaatioväline viestittämään hevoselle, mitä tehdään, milloin pitää jarruttaa tai että pään ja kaulanasentoon toivotaan muutosta.
Yksinkertaistamisen paha puoli on se, että sen jälkeiset lauseet alkavat aina ”paitsi että…”. Poikkeuksia ja yksilöllisiä eroja on tietenkin emmekä keskity tässä nyt niihin. Tarja ”Tippa” Teräväinen on Master-ratsastuksenopettaja ja kouluratsastusvalmentaja ja hänellä on 50 vuoden kokemus hevosalalta. Tuona aikana ohi ovat vilahtaneet monenlaiset trendit.
”Kokemattoman ratsastajan käytössä pitäisi olla mahdollisimman pehmeä ja vakaa kuolain”, Tippa kertoo. Hän on tavannut paljon ratsastajia, jotka ovat osanneet kertoa käytössään olevasta erikoiskuolaimesta valtavasti teknisiä tietoja, mutta nähnyt silti heti, että ongelma ei ole hevosessa. Moni asia on parantunut pehmeään yksinkertaiseen kuolaimeen vaihtamalla ja ratsastajan kädenkäyttöön keskittymisellä. ”Kokemattoman ratsastajan ongelma ei ole kuolain vaan käsi, eikä kättä korjata kuolaimella”.
Kuolain pitää sovittaa oikein
Yleensä ensimmäinen merkki kuolaimen sopimattomuudesta on se, että hevonen aukoo suutaan. ”Hevonen ei hengitä suun kautta vaan ilman pitää mennä sierainten kautta. Aukeava suu vaikeuttaa hengittämistä”, Tippa selventää epäsopivan kuolaimen fysiologisia vaikutuksia.
Nykyisin kuolaimen valintaan voi saada mittausapua eläinlääkäriltä. Tippa painottaa, että tämän jälkeen ratsastajan ja valmentajan yhteistyö on tärkeää, sillä joskus kuolain käyttäytyy suussa sittenkin eri tavoin. ”Olen huomannut, että paljon käytetty kolmipalakuolain voi olla jopa liian liikkuva. Suorat kuolaimet taas ovat poikkeuksetta liian kovia”, hän miettii. ”Edelleen sanoisin, että yksinivelinen kuolain on hyvä. Monia olen myös suositellut kokeilemaan kaarevaa pehmeää Nova-tyyppistä kuolainta. Se sopii yllättävän monelle.”
Sovittamiseen kolme periaatetta ovat seuraavat
- Kuolain ei saa roikkua liian alhaalla tai olla kiristetty liian ylös
- Kuolaimet eivät saa olla liian leveät tai liian kapeat
- Hevonen ei saa aukoa suutaan ratsastettaessa
Ratsastuskoulussa harrastava ei pääse vaikuttamaan hevosensa varusteisiin. Opetushevosen suusta löytyy usein joku melko yksinkertainen nivelkuolain. ”Ratsastuskouluratsastajan on syytä aina ennen omaa ratsastustaan katsoa, että poskiremmien säädöt ovat oikein ja suupieleen jää 2 ryppyä siltä varalta, että suitsia on vaikka käytetty toisella hevosella”, Tippa ohjeistaa.
Poskiremmin pituus säätää sen, että kuolain lepää oikealla kohdalla. Ratsastuksenopettajalta saa aina apua. Lähtökohtaisesti voi luottaa, että jokaisen opetushevosen varusteet ovat oikein ja ammatti-ihmisen sovittamat. Niitä tarkkailemalla pystyy oppimaan paljon oikeanlaisesta varusteiden istuvuudesta.
Kuolaimettomista kankiin
Kuolaimettomat suitset tulivat Suomessa laajoille markkinoille noin 15 sitten. Ilman kuolaimia ratsastettaessa hevosta jarrutetaan pääasiallisesti painoavuilla ja se vaatii hyvää kehonhallintaa. Aloittelijoilla ei sitä aina ole. Perusperiaate hevosen jarruttamiselle on se, että jarruttamisen pitää tapahtua helposti ja kevyesti, repimättä ja kiskomatta. Kuolaimettomilla suitsilla sen pitää tapahtua samoin.
Hackamore-suitsissa ei ole kuolaimia, mutta paljon vipuvartta. Se voi olla hevoselle kovin kivulias ja aiheuttaa painaumia nenäpiihin, jos sitä käytetään huomaamatta liian kovalla kädellä. ”Ihmisillä ei aina ole kokenutta valmentajaa auttamassa”, Tippa suree. ”Jos ei tiedetä paremmin, ostetaan sitä, mitä kulloiseenkin ongelmaan myydään ratkaisuksi”.
Suun aukomisongelman kuolaimettomat saattavat kyllä ratkaista ihan vain siksi, että suussa ei ole mitään. ”Jos hevonen aukoo suutaan, sen ei ole hyvä olla. Kuolain voi olla liian ohut ja terävä, mutta useimmiten ratsastajan käsi liian kova”, Tippa toteaa.
Tätä monen on vaikea myöntää. ”Joskus ratsastajalla ei vain ole taitoa ja sen lisäksi tarjolla ei ole ammattiapua. Ja joskus ei vain haluta ymmärtää, että vika on itsessä. On helpompi mennä ja ostaa se varuste, jonka luvataan ratkaisevan kaikki ongelmat”, Tippa kertoo.
Tipan mukaan markkinoilla on valtavasti kuolaimia, joiden kanssa hevonen ei voi rentoutua ollenkaan. ”Hevosen pitäisi ratsastettaessa rentoutua kuolaimelle”.
Suun aukominen ei kuitenkaan välttämättä lopu heti kun joku epäsopiva kuolain vaihdetaan mukavampaan. Pitkään jatkunut huono olo on voinut saada hevosen oppimaan suulla pelaamisen.
Tippa kertoo iloinneensa suuresti siitä, että vaativammissakin koululuokissa hyväksytään nykyisin nivelsuitsitus. ”Jos minulta kysytään, pärjäisin vallan mainiosti ihan vain parilla pehmeällä kuolaimella”.
Kohti pehmeämpää kättä
Mihin taidot loppuvat, siitä varusteurheilu alkaa. Tippa uskoo, että vähemmän on enemmän: ”Hevosen pehmeys tulee siitä, että se rentouttaa leuan, niskan ja kaulan. Ei ole kovasuisia hevosia. Osa vain on oppinut jännittämään kaulaa ja niskaa. Tähän ratkaisu harvoin on kovempi kuolain.”
Apuohjista hän hylkää gramaanit jo alkuun, mutta joskus joku pehmeä kumichambon-tyyppinen apuohja voi auttaa rentouttamaan hevosta tilanteessa kun haetaan parempaa huomista pehmeillä keinoilla. ”Hevosen pitäisi saada olla ilman jatkuvaa painetta. Jotkut hevoset ovat todella pitkäpinnaisia epämukavuuden suhteen. Toiset taas kuumenevat ja ryöstävät”.
Ratsastaja on yksin melkoisen ongelman edessä, jos hänen pitäisi ryöstävän hevosen suuhun laittaa yksinkertainen pehmeä kuolain. Tässä valmentaja on avainasemassa: valmentaja voi joko käskeä lisäämään rautaa suuhun tai kehottaa palaamaan perusasioihin.
Tippa sanoo, että hänen mielestä paras keino opettaa pehmeää kättä on tehdä se maasta käsin ilman hevosta. Silloin ei tarvitse miettiä tasapainoa, istuntaa tai jalkojen käyttöä. ”Meillä on Suomessa vielä lyhyet perinteet tällaiselle, mutta siitä olisi hyötyä.”
Tippa kokeilee myös uuden valmennettavansa hevosen suun aina maasta käsin. Hän asettuu hevosen eteen ja ottaa molemmilla ohjilla ohjastuntuman. ”Hevosen reaktiosta tiedän välittömästi, millaisella kädellä hevosta on ratsastettu”, hän sanoo. ”Kun siinä saan hevosen myötämään pehmeästi ohjan kevyeeseen paineeseen ja se laittaa pään syliini, tuntuu kuin se kiittäisi. Että kiitos kun tulit siihen ja autoit minua ymmärtämään miten ohjastuntumaan tulee reagoida .”
Lue lisää tarjadressage.com
