Suomen talviolosuhteissa hevosen nesteytys voi aiheuttaa hiukan ylimääräistä päänvaivaa. Asuipa hevonen sitten karsinatallissa tai pihatossa, on riittävä vedensaanti turvattava vuorokauden ympäri, sillä pelkkä lumen syöminen ei riitä torjumaan nestehukkaa (vaikka monet hevoset lunta pupeltamalla itseään viihdyttävätkin). Siksi kaikkien hevostelijoiden on syytä uhrata hieman aikaa hevosten talvijuoton ajatteluun.
Aikuisen hevosen kehosta karkeasti vajaa 70% on vettä. Varsalla kehon vesiprosentti on suurempi, jopa 80%. Hevonen juo päivässä koostaan riippuen yleensä 70-80 litraa, joskin monet tekijät voivat lisätä nestetarvetta, ja se saa vettä elimistöönsä pääasiallisesti juomalla. Vähäisempiä määriä vettä imeytyy myös ravinnosta. Neste poistuu hevosesta virtsana, ulosteen mukana, hikenä sekä hengityksen kautta haihtumalla. Juuri hengityksen mukana haihtuva vesi onkin syy siihen, että talli-ilma on usein sääolosuhteisiin nähden yllättävän kosteaa.
Mistä hevosen nestehukan tunnistaa – mikä on riittävä vedensaanti?
Silloin, kun vedensaanti vastaa kulutusta, sanotaan hevosen nestetasapainon olevan kunnossa. Kun nestettä sitten poistuu enemmän kuin hevonen saa sitä, muodostuu nestevajaus eli nestehukka, joka alkaa nopeasti vaikuttaa elintoimintoihin. Vaikka hevosen elimistö tarvitsee nestettä kaikkeen toimintaansa, saattaa nestevajaus silti nousta jopa viiteen prosenttiin, ennen kuin hevonen alkaa osoittaa ihmissilmään havaittavia merkkejä siitä. Koska 10% nestevajaus on jo hengenvaarallinen, on hevosten juottamisen kanssa oltava aina tarkkana.
Ensimmäisiä ihmissilmään havaittavia merkkejä nestehukasta ovat unelias, vaisu olemus, kehno suoriutuminen fyysisestä rasituksesta (esimerkiksi kilpailuista, valmennuksessa tai muissa vastaavissa) ja tumma virtsa. Niin sanottua ihopoimutestiä suositellaan myös usein. Se tehdään nipistämällä hevosen kaulasta ihoa poimulle, päästämällä sitten irti ja tarkkailemalla, kuinka nopeasti iho palautuu paikalleen (ajatus on, että poimu siliää välittömästi otteen irrotessa, jos hevosen nestetasapaino on kunnossa.) Ihopoimutesti ei kuitenkaan välttämättä luotettavasti osoita nestevajausta, sillä monet yksilölliset tekijät, kuten ihonalainen rasva ja rotupiirteet, vaikuttavat ihon poimuttumiseen ja siliämiseen.
Toinen paljon käytetty konsti on painaa hevosen limakalvoa – tavallisesti ientä – sormella, hellittää sitten ja katsoa, kuinka nopeasti se palautuu vaaleasta vaaleanpunaiseksi. Tuloksen, eli kapillaarien täyttymisajan (kta), tulisi terveellä hevosella olla alle kaksi sekuntia. Kta-arvo mittaa ääreisverenkiertoa, joka hidastuu elimistön kuivuessa, ja sitä voidaan siksi pitää ihopoimutestiä luotettavampana tapana arvioida hevosen kuivumista. Kta-arvoa saattavat kuitenkin laskea myös muut verenkiertoon vaikuttavat tekijät, joten loppujen lopuksi kaikkein luotettavin tapa mitata nestetasapainoa on kuitenkin eläinlääkärin ottama verinäyte. Muista silti, että jos kta on yli kaksi sekuntia, jotain aivan taatusti on vialla ja eläinlääkäriä tulisi ehdottomasti konsultoida mitä pikimmiten!
Yksi mahdollinen seuraus hevosen elimistön kuivumisesta on ummetusähky, joka johtuu siitä, että kuivunut elimistö yrittää käyttää hyväkseen kaiken mahdollisen nesteen myös suolistosta. Tästä seuraa, että uloste on liian kuivaa, jolloin se saattaa jämähtää suoleen aiheuttaen ummetuksen. Ummetusähky on pahimmillaan hengenvaarallinen. Hevosen ähkyyn voi tietenkin olla lukuisia mahdollisia syitä ja ummetusähkykin voi johtua muusta kuin nestevajauksesta, mutta hevosen nestetasapainosta huolehtiminen on tärkeä osa sen ennaltaehkäisyä.
Miten hevonen juo talvella?
Äkkiseltään ajattelisi, että kesällä hevonen juo enemmän kuin talvella, koska se säätelee ihmisen tavoin kehonsa lämpötilaa hikoilemalla. Vaikka onkin totta, että hevoset juovat tavallista enemmän kuumalla kelillä, on liikalämmön pois hikoileminen kuitenkin vain pieni osa hevosen nestekiertoa. Hevoset pyrkivät helteilläkin ensisijaisesti tasaamaan ruumiinlämpöään siirtymällä varjoon tai tuulisempaan paikkaan, ja jos vain tarha tai pihaton ulkotila tällaisen mahdollistaa, eivät ne levossa hurjasti hikoile.
Mitä talven nestetarpeeseen tulee, liittyy sekin oleellisesti hevosen liikututkseen. Talvella klippaamaton harrastehevonen nimittäin hikoaa helposti harjoituksissa enemmän kuin kesällä. Ilma voi olla hyvinkin kylmä, mutta pörröturkin alla on lämmintä! Harrastehevosten kunto ei myöskään välttämättä ole talvella parhaimmillaan, kun pimeys ja kylmä vähentävät ihmisten ulkoiluintoa – ja kun ohjelmassa sitten on liikuntaa, lisää hiukan lopahtanut kunto harjoituksissa hikoilua ihan kuten ihmisilläkin.
Kilpahevoset ovat asia erikseen, sillä niiden valmennusohjelma pyörii vuodenajasta riippumatta suunnitelmien mukaan eikä niiden kunnossa siten esiinny yhtä suuria poikkeamia. Juuri liikahikoilun välttämiseksi kilpahevoset myös useimmiten klipataan ja suojataan sitten tarhassa loimittamalla. Toki klippaamattomia harrastehevosia loimitetaan myös, mutta välillä liiankin kanssa; yhtä lailla hevonen menettää nestettä liian lämpöisen täkin alla hikoillessaan.
Lisää heinää?
Kun hevonen alkaa ilmojen viiletessä vähitellen tarvita lisälämpöä, on yksi ratkaisu usein heinäruokinnan lisääminen, joissain tapauksissa jopa vapaa heinä. Rehumassaa hevosen suolistossa pilkkovat mikrobit nimittäin tuottavat toimiessaan varsin paljon lämpöä! Hevosen kannalta tämä on yleensä hyvä ratkaisu, onhan pureskelu sille mitä luonnollisinta ajanvietettä. Heinän määrää lisättäessä tulee kuitenkin muistaa, että karkearehun sulatus lisää huomattavasti vedentarvetta. Mitä kuivempaa heinä on, sitä vähemmän nestettä hevonen siitä saa, mutta hevosen elimistö tarvitsee vettä myös säilöheinän ja väkirehujen sulattamiseen. Kesällä laiduntava hevonen sen sijaan saa laidunruohosta paljon enemmän nestettä kuin talvella heinästä, sillä laidunruohon nestepitoisuus voi olla jopa 80%.
Jos talvi on luminen, voi heinän levittää tarhassa hangelle, jolloin hevonen yleensä syö vähän lunta sen mukana. Laidunruohon kosteuspitoisuuden kanssa tällä tavalla ei tietenkään päästä kilpailemaan, mutta hevosen mielestä ruoan perässä vaeltelu on yleensä mukavaa touhua (olettaen, että ruokinta-alue on siisti.) Hangessa seisoskelu hellii myös alaraajojen jänteitä ja niveliä ja siinä kahlaaminen kehittää hevosen syviä lihaksia. Kevään tullen on hankiheinien suhteen kuitenkin pidettävä varansa ja tarkkailtava lumien lähtöä etenkin, jos tarha on hiekkapohjainen. Heinään takertuva märkä hiekka nimittäin vaarantaa hevosen terveyden kulkeutuessaan sen mukana suolistoon.
Heinästä olisi aina hyvä teettää analyysi – talvella ihan jo siitäkin syystä, että ylimääräinen valkuainen ruoassa työllistää hevosen ruoansulatusta hieman tavallista enemmän, mikä sekin kuluttaa nestettä. Myös väkirehuja valittaessa tulee valkuaisen määrään kiinnittää huomiota. Väkirehujen turvottaminen puuroksi tai toisaalta heinän liottaminen ei riitä kokonaan ratkaisemaan tätä ongelmaa, vaikka sitä joskus ratkaisuksi tarjotaankin. Heinää liotettaessa on syytä muistaa myös, että heinän ravinteista liukenee aika suuri osa liotusveteen, jolloin se ei välttämättä sisälläkään enää kaikkea tarpeellista.
Talven lisäruokinta lisää siis myös veden tarvetta. Vaan entäs, kun normaalisti ruualle perso hevonen ei talvella tahdo oikein syödä? Yksi mahdollinen syy on sama ilmiö kääntäen, eli jos hevonen ei syystä tai toisesta juo riittävästi, ei sille välttämättä maistu ruokakaan tavalliseen tapaan. Tällöin on tietysti syytä pohtia, miksi hevonen ei juo.
Voitto juomattomuudesta
Useimmat hevoset ovat tarkkoja veden laadusta ja suosivat ennemmin virtaavaa kuin seisovaa vettä. Varsinkin talvenkestäviin, ulkokäyttöisiin vesiautomaatteihin satsaaminen on kuitenkin pohjoisissa oloissamme niin iso investointi, ettei monella hevosalan toimijalla ole varaa ryhtyä moiseen. Tällöin ratkaisuksi jää ainakin ulkona astioista juottaminen. Jotta hevoset silti joisivat, on vesiastioiden puhtauteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Toki astiat pysyvät kylmemmillä säillä varsin puhtaina verrattuna kesään, jolloin parikin päivää ilman juoma-astian pesua saavat saada sen haisemaan ojavedeltä, mutta hevonen havaitsee eron pestyn ja pesemättömän astian välillä jo kauan ennen ihmistä.
Hevoset saattavat kyllä syödä lunta mielellään, mutta veden ne juovat mieluiten haaleana tai kädenlämpöisenä. Jos vesi pääsee ulkona jäätymään, saattavat hevoset osata rikkoa pintajään juodakseen, mutta tällaista jääkylmää vettä ne tapaavat juoda alle todellisen tarpeen. Jäätymisen ehkäiseminen on siksi tärkeää. Kuuman veden lisääminen joukkoon 3-4 kertaa päivässä on toimiva konsti. Lisäksi veteen voi laittaa rippusen suolaa, joka hidastaa jäätymistä. Hevoset myös pitävät suolan mausta ja juovat monesti mieluummin kevyesti suolattua vettä.
Tallissa voidaan pitää juoma-automaatteja tai juottaa hevosia ämpäreillä. Juoma-automaattien hyviä puolia ovat virtaava vesi, jota hevoset tosiaan juovat mielellään tilaisuuden tarjoutuessa, sekä se, ettei veden kesken loppumisesta periaatteessa pitäisi olla vaaraa. Käytännössä putkien jäätyminen saattaa silti muodostua riesaksi ja ajoittain katkaista vedentulon. Hevosten juomista on myös helpompi seurata, jos hevoset ovat ämpärijuotolla: heti aamulla voi todeta, ketkä ovat juoneet ja ketkä eivät, ja seurata tilannetta sen mukaan. Juoma-automaatteihin verrattuna ämpärit on yleensä helpompi puhdistaa eikä veden riittävää virtausta tarvitse säännöllisesti tarkistella. Toisaalta kiinteä juoma-automaatti harvemmin kaatuu eivätkä kaikki viritykset ämpäreiden vakauttamiseksi välttämättä ole järin hevosturvallisia.
Pihatossa juomisen seuraaminen on hiven verran konstikkaampaa kuin karsinatallissa, ja päivittäistä, maustettua lisäjuottoa kaikille hevosille voi suositella etenkin talvisin. Kameravalvonta juomapisteiden tienoilla kuulostaa ehkä helpolta ratkaisulta, mutta tallenteiden katsomiseen (vaikka nopeutettuna) menee aina oma aikansa. Lisäjuotto toteutetaan samalla tavalla kuin urheiluhevosille eli testataan hevosen makumieltymyksiä ja sitten tehdään maustetun veden juottamisesta rutiini. Tavallinen, edullinen ja paljon käytetty makulisä on melassisiirappi, jota tosin ei suuren sokeripitoisuutensa vuoksi voi suositella kaikille hevosille. Erilaisia sokerittomia tai sokeripitoisuudeltaan alhaisia masheja löytyy paljon. Stevialla makeutettu omena- tai päärynämehu veteen lisättynä saattaa sekin toimia hyvin. Usein hevoset myös juovat mieluummin vettä, johon on lisätty ripaus suolaa.
Nesteytykseen ei aina pelkkä vesi edes riitä, sillä hevonen menettää hikoillessaan myös suoloja eli ns. elektrolyyttejä. Tärkeimmät elektrolyytit ovat natriumkloridi (siis tavallinen suola) ja kalium, mutta etenkin rankemman liikunnan päälle kannattaa varmistaa, että seoksessa on myös magnesiumia. Tätä varten on olemassa paljon erilaisia elektrolyyttijauheita, jotka usein maistuvat hevosille paremmin kuin hyvin.
Erityisesti kilpahevosten opettaminen juomaan on äärettömän tärkeää. Kuljetus on taitavasti matkustavallekin hevoselle yleensä hiukan jännittävä tilanne, ja stressi jo itsessään lisää nestetarvetta. Lisäksi ratkaiseva ero kilpailussa voi syntyä nesteytyksen seurauksena. Esim. raveissa voi käydä niin, että volttilähtö uusitaan useamman kerran, jolloin hevosen pitäisi jaksaa useampi räjähtävä lähtökiihdytys peräjälkeen ja sitten vielä varsinainen voitosta ajaminen. Kuljetuksen jälkeen (ja pitkän kuljetuksen aikana) juotettu hevonen on luonnollisesti etulyöntiasemassa kuivuvaan kaveriin verrattuna, vaikka muuten olisi miten iskussa. Riittävä nesteytys ehkäisee myös urheiluvammoja ja nopeuttaa palautumista valtavasti. Ei siis mitenkään vähäpätöinen osa-alue. Talvioloissa kannattaa ottaa termoksellinen kuumaa vettä mukaan ja sekoittaa siitä kilpailupaikalla hevoselle mieleisen lämpöinen juotava.
Hevosen nestetarpeesta huolehtiminen on siis talvellakin himpun verran enemmän kuin vain ulkoastioiden sulana pitämistä. Jos nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olet aivan pyörällä päästäsi, älä sure. Hyvä ensimmäinen askel on alkaa testata, millainen juottoliemi hevoselle parhaiten maistuu, ja alkaa tehdä juottamisesta rutiinia. Kysele myös muilta ja keskustele heidän kanssaan, mutta älä niele purematta kaikkea mitä kuulet – talleilla liikkuu paitsi arvokasta tietoa, myös paljon vanhentuneita, jopa haitallisia käsityksiä. Mikäli joku sitten kertoo sinulle kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä ne hevoset oppivat lunta syömään, siitä ei kannata välittää; tiedät, että lumi ei riitä täyttämään hevosen nestetarvetta.
Lue miten piristät hevosen päivää lisäämällä virikkeitä tarhaan >>
Hevostietokeskus on myös koonnut ohjeita hevosen veden tarpeesta tänne >>
Kirjoittaja: Nyyti Vallenius on kirjoittanut hevosromaanin (Sotkuisia kavionjälkiä) ja lisäksi paljon novelleja ja muuta sisältöä eri heppalehtiin. Nyyti on valmistunut hevostenhoitajaksi Salpauksesta.
Kuvat: Sofia Sinisalmi
