Kun puhutaan ratsastuksesta tai hevosurheilusta, puhutaan usein taidoista ja tiedoista tai vaikkapa kyvyistä tai lahjakkuudesta. Yhä useammin puhutaan fyysisen kunnon tärkeydestä, oli kyse ihmisestä tai hevosesta ja nykyisin muotiin on tullut psyykkisen kunnon eli mielen merkitys. Havahduin yhtäkkiä asiaan, josta puhutaan mielestäni aivan liian vähän. Edellä mainittujen asioiden sijaan puhuttaisiin mieluummin kehonhallinnasta, yhdestä tärkeimmästä asiasta ratsastuksessa. Jos edellä mainittuja asioita toistellaan toinen toisensa perään, niin mielestäni aivan liian vähän huomiota saa ratsastajan kehonhallinta. Ehkä se sisältyy fyysiseen kuntoon ja siitä käytävään keskusteluun, ehkä ei, mutta mielestäni se ansaitsisi enemmän huomiota. Voi olla, että pohdin kehonhallintaa enemmän mielen kuin lihaskunnon näkökulmasta, vaikka molempia siihen kai tarvitaan.
Mitä tarkoitan, kun ajattelen ja puhun kehonhallinnasta. Ratsastusta opettavana ajattelen kehonhallintaa siitä näkökulmasta, että hevosen selässä oleva ratsastaja tuntee ja tunnistaa kehonsa. Se, että ratsastaja tuntee kehonsa, sisältää mielessäni ajatuksen siitä, että ratsastaja fyysisesti tuntee jokaisen kehon osansa. Konkreettisesti ajateltuna ratsastaja pystyy siis tuntemaan jokaisen kehon osansa olevan yhteydessä mieleensä, eli kun mieli ajattelee kättä, pystymme tuntemaan sen käden olevan tietyssä paikassa. Toisaalta ajattelen ratsastajan tuntevan kehonsa myös psyykkisesti. Tässä ajattelen sitä, että ratsastaja on sinut kehonsa ja itsensä kanssa, pystyy mielessään näkemään ja ajattelemaan itsensä. Lisäksi ajatuksissani on se, että ratsastaja voi mielensä kautta olla yhteydessä erilaisiin kehonsa osiin ja näin ollen vaikuttaa niihin. Vaikuttamisen osa-alue on mielestäni yksi keskeisimmistä asioista kehonhallinnassa. Ajattelen, että ensin ratsastajan on tunnettava oma itsensä fyysisesti ja sen jälkeen tehtävä muutosta fyysiseen olemukseen mielensä kautta. Tässä kohtaa ollaan vaikuttamisen kanssa tekemisissä. Jos ratsastaja ei pysty tuntemaan omaa kehoaan ja sen liikkeitä, ei hän voi alkaa muuttamaan ja vaikuttamaan niihin.
Silloin, kun puhun siitä, että ratsastajan pitää tunnistaa kehonsa, ajattelen miten ratsastaja voi kehittää itseään. Kun ratsastaja pystyy tuntemaan oman kehonsa ja liikkeensä, hän voi alkaa tunnistaa omaa tekemistään. Tunnistamisessa mielestäni keskeistä on se, että ratsastaja alkaa tunnistamaan omia kehon onnistumisiaan tai virheitään. Eli kun ratsastaja tuntee oman kehonsa osan ja tekee sillä jotain ratsastuksen edistämiseksi, hän voi havaita vaikka miten tämä toiminta vaikutti kehon muihin osiin, miten se vaikutti hevoseen ja mikä oli toiminnan tulos. Esimerkiksi kun ratsastaja tekee pidätteen, hän voi huomata, että olkapäät jännittyivät pidätettä tehdessä, vaikka se ei ollut tarkoitus. Tämä taas vaikuttaa koko tilanteeseen, jolloin esimerkiksi pidäte voi olla liian voimakas tai ratsastajan asento muuttua. Toisena esimerkkinä voisi olla vaikka pohkeen käyttö. Ratsastaja antaa hevoselle pohkeen, mutta hevonen ei reagoi toivotulla tavalla. Ratsastaja voi tunnistaa omissa polvissaan puristusta, jonka vuoksi hän siis antoi hevoselle ristiriitaisia signaaleja. Tunnistaminen on siis ikään kuin tietynlaista itsensä kehittämistä omassa kehossaan, ratsastajana.
Tästä seuraava aste on se, että ratsastaja alkaa tuntea ja tunnistaa hevosen kehoa. En tiedä, menevätkö nämä tasot hienosti järjestyksessä. Enkä tiedä, miten ja missä vaiheessa kaikki tapahtuu. Tiedän kuitenkin, että se kehittyy pikku hiljaa ja uskon siihen, että kun ratsastaja tuntee ja tunnistaa omaa kehoaan, hänellä on viimeistään tunnistamisen vaiheessa mahdollisuus alkaa tunnustella hevosta. Ratsastaja oman kehonsa kautta tunnustelee hevosen kehoa. Jos ratsastajalla ei ole käsitystä oman kehonsa liikehdinnästä, on melko todennäköistä, ettei hän tunne hevosenkaan liikettä. On totta, että selkeän ja välttämättömän liikkeen, kuten askellajin ja etenemisen nopeuden, kaikki hevosen selässä istuvat tuntevat lähes poikkeuksetta. Pohdin kuitenkin, miten erilaista on tuntea hevosen pienimmätkin värähdykset ja liikahdukset, vinoudet ja asennonmuutokset. Miten ratsastajat saavuttavat sen pisteen, jossa ajatukset seuraavat hevosen liikettä ilman konkreettisia ponnisteluja? Melko helposti ymmärrettävä esimerkki voisi olla se, miten jotkut ratsastajat tuntevat menevänsä oikeaa kevennystä tai laukkaavansa myötälaukkaa katsomatta hevosen jalkoihin. Toisten ratsastajien täytyy kuitenkin joka kerta kurkata hevosen jalkoihin. Uskon, että näillä ratsastajilla on kehittynyt jo tunteminen ja tunnistaminen hevosen kehoon asti. Uskon, että tällöin ratsastaja on kehittynyt jo niin pitkälle omassa kehonhallinnassaan, että hän tuntee itsensä ja kehonsa pienimmätkin liikkeet. Tätä kautta hänellä on oman kehonsa välityksellä mahdollisuus yltää niin pitkälle, että hän tuntee hevosensa kehon myös. Ajattelen, että tässä kohdassa mieli ja keho alkavat toimia yhdessä, oikeastaan kaksi mieltä ja kehoa alkavat toimia yhdessä. Jos alkupisteessä hevonen on vaikuttanut ratsastajan kehoon, niin nyt ratsastaja on päässyt niin syvälle, että hän pääsee vaikuttamaan hevosen kehoon.
Lyhyesti, selkokielellä ja käytännönläheisemmin ajateltuna ja kerrottuna siis, hyvä ratsastuksen taito ja sen oppiminen vaatii mielestäni hyvää kehonhallintaa. Kehonhallinta lähtee siitä, että tiedät missä eri vartalon osasi ovat ja miten ne liikkuvat. Kun opettaja kehottaa sinua siirtämään jalkaa, pystyt siirtämään jalkaasi. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät tunne kehoaan ja eivät näin ollen pysty siirtämään jalkaansa, kun opettaja sitä pyytää. Kun pystyt tekemään vartalollesi sen, mitä opettaja pyytää, on seuraavan askeleen aika. Tällöin alat itse havaitsemaan omia asentojasi ja korjaamaan niitä ihan itse. Kun osaat korjata itseäsi, alat oppia korjaamaan hevostakin!
Lue lisää Juulia Erkkilän tekstejä:
Tunnista ja ennaltaehkäise ähky näillä eläinlääkärin ohjeilla
