Jaksaako hevoseni kantaa minut?

Ratsastajan paino on herkkä aihe, joka aina vähän väliä nousee kiivaankin keskustelun kohteeksi. Onneksi nykyään tässäkin keskustelussa voidaan mutu-tuntuman sijaan, nojautua jo myös ihan tutkittuun tietoon.

Uusimpien tutkimuksien valossa tiedetään, että ratsastajan ja varusteiden yhteispainon ollessa noin 15-20 % hevosen normaalipainosta, pystyy ratsu suoriutumaan yleensä vielä melko mukavasti ratsastajansa alla. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi, että satulan ja muiden varusteiden kanssa noin sata kiloa painava ratsastaja, tarvitsee vähintään 500 kg painoisen ratsun. Tässäkin on kuitenkin yksilöllistä vaihtelua, 15-20% ratsun painosta on sopiva taakka hyvässä lihaskunnossa ja normaalissa käyttöiässä olevalle hevoselle, joka osaa liikkua jo ratsastajan alla tasapainossa ja mieluusti oikeita lihasryhmiä käyttäen. Nuoret sisäänratsastettavat, vanhat, toipilaat tai hevoset, joiden lihaksisto ei ole hyvässä kunnossa, luonnollisesti kipeytyvät ratsastuskäytössä helpommin ja näissä tapauksissa voidaankin todeta, että mitä kevyempi ratsastaja, sen parempi. Tällaisten hevosten kuntoutuksessa olisikin hyvä käyttää myös muita liikuntamuotoja kuin ratsastusta. 

Liian painava ratsastamaan?

Voiko ratsastaja olla sitten yksinkertaisesti liian painava edes harrastamaan ratsastusta? Valitettavasti vastaus on että kyllä voi. Reilusti yli satakiloisille ratsastajille voi nimittäin käytännössä olla vaikea löytää riittävän isoa hevosta. Esimerkiksi varusteet mukaan lukien n.130kg painavalle ratsastajalle suositellaan hevosta, jonka normaalipaino olisi yli 700 kg. Tässä tilanteessa ratsastuskäyttöön soveltuisivat siten vain isoimmat puoliveriset ja kylmäverirotujen edustajat. Myös sopivat varusteet voivat nousta esteeksi, sillä satulan tulisi istua hyvin sekä ratsastajalle että hevoselle. Sopivan, hyvin istuvan ja kestävän satulan merkitys korostuu ratsastajan koon kasvaessa. Isoimmat hevoset ovat kuitenkin myös kalleimpia ylläpitää, eivätkä ne yleensä sovellu kaikkeen mahdolliseen käyttöön, niin hyvin kuin pienemmät lajitoverinsa, joten käytännössä ratsastuskouluihin ei yleensä edes hankita kaikkein isoimpia ratsuja. 

Sopusuhtainen ratsukko on monen tekijän summa

Monesti kuulee, että ratsastajan painoa oleellisempaa olisi se, kuinka hyvin ratsastaja hallitsee kehonsa satulassa. Eli taitavampi ratsastaja olisi hevoselle parempi, vaikka hän olisikin reilusti painavampi, kuin kokemattomampi ratsastaja. Valitettavasti tutkimusnäyttö ei tätä väitettä tue, vaan fysiikan lait pätevät kaikkiin ratsukoihin. Kun ratsastajan paino ylittää ylittää 20% hevosen painosta, alkaa hevonen näyttämään nopeammin rasituksen (hikoilu, hengitystiheys) ja myös kivun (epäpuhdas/laahaava liike, ajoittainen ontuminen, ylälinjan jännittyneisyys jne.) merkkejä ratsastuksen aikana. Hevosen epämukavuus on siis selvästi havaittavissa ja myös mitattavissa ratsastajan painon kasvaessa hevoselle liian suureksi. Mikäli nämä hevosen ilmentämät merkit jätetään huomiotta, rasitusvammojen ja muiden terveysongelmien riski hevoselle kasvaa. Ei siis ihme että ratsastuskouluissakin on nykyään monesti painorajat asiakkaille ja hevostaan vuokraavat ilmoittavat usein selkeästi, minkä painoista ratsastajaa he vuokraajaksi hevoselleen hakevat. 

Entä jos se oma hevonen on jo hankittuna ja itselle onkin vuosien saatossa kertynyt kiloja. Pitäisikö hevonen vaihtaa suurempaan tai lopettaa koko harrastus, jos paino ei putoa? Tähän ei varmasti ole täysin varmaa, jokaiseen tapaukseen sopivaa vastausta. Merkitystä on kuitenkin esimerkiksi sillä, kuinka paljon ratsastajan paino menee yli suositeltujen rajojen, sekä sillä minkälaisessa käytössä hevonen on? Ratsastaako oma vähän liian painava ratsastaja hevosella päivittäin ja ns. tosissaan vaikkapa este- tai kenttäratsastusta treenaten, vai järjestääkö hän hevoselleen vaihtelevasti liikuntaa, vaikkapa ajamisen, takaa-ajon, juoksutuksen, irtohypytyksen tai maastakäsin työskentelyn muodossa ja ratsastaa ne kerrat viikossa, kun hän selässä on, niin hevosta sopivasti rasittaen ja huolehtien siitä, että hevonen liikkuu oikein itseään ja ratsastajaansa kantaen.

 Oikein tehdyllä kouluratsastuksella voi myös luonnollisesti kehittää hevosestaan kestävämpää ratsua, kun hevonen oppii kantamaan oman ja ratsastajansa painon oikeita lihaksia käyttäen ja rennosti mutta jäntevästi liikkuen. Jos omat taidot ei tähän vielä riitä, kannattaa pyytää ratsuttajaa avuksi ja etsiä itselleen hyvä valmentaja, jonka kanssa kehittyä. Oikein ratsastettu, terve, sopivassa lihavuuskunnossa oleva normaali hevonen, kestää kyllä huoletta jokusen kerran viikossa vähän painavamman puoleisenkin ratsastajan, kunhan vaatimukset työskentelylle ovat sopivat ja hevonen vaikuttaa ilman pakottamista niistä suoriutuvan. Hevosen vointia on kuitenkin tarkoin seurattava ja esimerkiksi selkäkipujen tai jalkaongelmien ilmetessä vähennettävä ratsastusta tai siirryttävä kokonaan eri tapoihin hevosen liikunnan järjestämisessä.

Jos taas tavoitteena on kilparatsastus, jossa hevoselta vaaditaan suoriutumista fyysisesti vaativista tehtävistä usein, on myös ratsastajan vaadittava omalta kunnoltaan enemmän ja oltava itselleen ja hevoselleen sopivassa painossa, mikäli hän aikoo edetä ja pitää niin itsensä kuin hevosensakin terveenä ja hyvinvoivana. 

Hevosen rakenne vaikuttaa sen kykyyn kantaa painoa

Entä jos on ratsastajana hieman painavammasta päästä ja haluaa hankkia hevosen, onko rodulla tai hevosen rakenteella väliä? Tähänkin löytyy niin perinteistä mututietoa, kuin tutkittua faktaakin. Osa hevosroduista on jalostettu nimenomaan ratsuiksi ja kantamaan enemmän painoa, kuin taas osa on jalostettu vaikkapa vain nopeus ykköskriteerinä. Näin ollen esimerkiksi connemaraponi, islanninhevonen ja monet barokkirodut ja lännenratsastukseen soveltuvat rodut sopivat yleisesti ottaen paremmin taakan kantoon, kuin vaikkapa lämminveriravuri tai englannin täysiverinen. Toisaalta tutkitusti hevosen kantokykyä parantavia rakenneominaisuuksia ovat hevosen riittävän leveä runko, jossa on vahva selkä ja lanne. Esimerkiksi islanninhevosilla on havaittu selän rakenteesta johtuen runsaasti yksilöllistä vaihtelua taakan kantokyvyssä. Luonnollisesti myös hyvät jalka-asennot ja sopivan ryhdikäs ratsun rakenne, jossa takajalat asettuvat vartalon alle ovat ominaisuuksia, jotka auttavat jakamaan rasituksen tasaisesti kaikille nivelpinnoille.

Etummaisena kuvassa oleva kimo edustaa tyypiltään hevosta, jonka rakenteen ominaisuudet tekevät siitä hyvän ja vahvan ratsun. Sen runko on leveä, selkä ja takaosa ovat lihaksikkaat, sekä sillä on hyväasentoiset vahvaluustoiset jalat.

Jokainen hevonen ja ratsastaja on eri ominaisuuksineen kuitenkin yksilö. Loppujen lopuksi vain hevonen itse voi kertoa parhaiten millaisena “taakkana” se ratsastajansa kokee. Jos allasi on virkeä, iloisesti tehtävistään suoriutuva ratsu, joka ei ratsastuksen jälkeenkään yleensä osoita kipeytymisen merkkejä, on parasta keskittyä vain nauttimaan yhteisestä liikunnasta, turhaa pohtimatta sen enempää kummankaan osapuolen painoa. 

Lisää tietoa aiheesta löydät esimerkiksi tämän artikkelin lähteinä on käytettyistä julkaisuista alla. Viimeisestä linkistä löydät myös taulukon, jonka avulla voit selvittää omaan painoosi suositellun painoisen hevosen. Hevosen painolla tarkoitetaan tässä hevosen normaalipainoa. Ratsuna käytettävän hevosen tulisi olla myös aina hyvässä lihaskunnossa, jotta se pystyy suoriutumaan vaivatta tehtävistään.

https://www.researchgate.net/publication/248869155_Evaluation_of_Indicators_of_Weight-Carrying_Ability_of_Light_Riding_Horses

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5561439/

Viimeisestä linkistä löytyy myös taulukko, jonka avulla voit katsoa omaan painoosi suositellun kokoisen hevosen.

Tykkäsitkö? Jaa artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
HAPPYRIDER.FI

Jatka lukemista