Kesällä reissataan kisoissa ja valmennuksissa tai viedään hevonen lomailemaan laitumelle. Kesän edetessä taas moni miettii jo tulevan talven tallipaikkakuvioitakin. Meille ihmisille tällaiset muutokset ja reissut ovat yleensä mukavaa vaihtelua, mutta miten hevonen kokee paikan vaihdoksen? Mitä pitäisi huomioida, kun hevonen muuttaa asuinpaikkaansa lyhyemmäksi tai pidemmäksikin aikaa? Tässä artikkelissa kerromme muutamia asioita joita kannattaa huomioida hevosen muuttoon liittyen.
Hevosen muutto aiheuttaa aina hevoselle stressiä
Kaikki hevoset ovat yksilöitä ja suhtautuvat muutoksiin ympäristössä ja hevostovereissaan eri tavoin. Kokenut, paljon reissannut kilpahevonen oppii yleensä, että reissut eivät ole lopullisia muutoksia, vaan pidemmiltäkin retkiltä palataan aina jossain vaiheessa tuttuihin kuvioihin kotitalliin. Kokenut konkari voi jopa nauttia näistä vaihteluista elämässään. Tavallisesti kuitenkin varsinkin nuoremmat tai muuten kokemattomat hevoset ovat epävarmoja ja hermostuneita uudessa ympäristössä. Hevonen myös laumaeläimenä kiintyy voimakkaasti muihin lauman jäseniin ja parhaasta hevoskaverista eroaminen, vaikkapa hauskaksi tarkoitetun laidunloman ajaksi, voikin koitua joillekin hevosille yllättävän suuren stressin aiheeksi.
Kaikkea stressiä elämässä ei mikään elävä olento voi täysin välttää, eikä siihen tarvitse hevosenkaan kanssa pyrkiä. Hevonen on kuitenkin verrattuna esimerkiksi koiraan eläimenä stressiherkempi, koska se saaliseläimenä lähtökohtaisesti kokee uuden, vieraan ympäristön, aina mahdollisena vaarana. Koira usein myös pitää ihmisiä enemmän omana laumanaan kuin hevonen, jonka taas tulisi saada muodostaa elämässään mahdollisimman pysyviä suhteita myös muihin hevosiin. Hevonen, joka ei saa olla osana edes pientä hevoslaumaa, ei elä lajityypillistä elämää ja saattaa kehittää häiriökäyttäytymistä sen seurauksena. Nämä seikat tuleekin pitää mielessä, kun harkitsee tallipaikan muuttoa pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa.
Suuria muutoksia hevosen elämään, tulisi aina harkita tarkoin juuri siltä kannalta, mitä muutos merkitsee hevoselle. Esimerkiksi tyypillinen tapa varsojen kohdalla on ollut laittaa ne isoon laumaan kesälaitumelle. Laidun ja lauma onkin hevosen luonnonmukainen elinympäristö. Mikäli laitumelle lähtö tarkoittaa varsan elämässä kuitenkin eroa kaikista tutuista hevosista ja ihmisistä ja täysin vieraaseen ympäristöön, vieraiden hevosten sekaan muuttamista, mahdollisesti vielä aikaan, jolloin on hyvin kuuma ja paljon hyönteisiä, ollaankin tilanteessa, jossa varsa voi kokea suurta stressiä useiden päivien tai jopa viikkojen ajan. Huomattavasti vähemmällä stressillä laitumelle lasku taas sujuu, jos varsan saa siirtyä sinne jonkin ennestään tutun hevosen kanssa. Esimerkiksi varsa voidaan vieroittaa siten, että varsa siirtyi muiden 1-2-vuotiaiden varsojen laumaan oman emänsä kanssa ja vasta varsan totuttua muihin emä viedään pois. Pienillä järjestelyillä voidaan siis vähentää erilaisissa muutostilanteissa hevosen kokemaa stressiä.
Hevosen valmisteleminen tulevaan muuttoon
Entä kun päätös muuttamisesta on tehty, miten siihen voi valmistella hevosta ja miten aloittaa elämä parhaalla mahdollisella tavalla uudessa tallissa? Hyvissä ajoin ennen muuttoa on huolehdittava, että hevosella on kaikki perushuollot, kuten rokotukset, madotukset ja kengitysasiat kunnossa. Rokotus on tärkeä paitsi hevosen itsensä kannalta, myös uuden tulevan tallin hevoskavereiden vuoksi, sillä rokotukset suojaavat niistä muodostuvan laumasuojan kautta kaikkia tallin hevosia, myös mahdollisesti vielä rokottamattomia varsoja. Stressitilanteet altistavat elimistön taudinaiheuttajille, joten rokotukset tulisi hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen muuttoa. Rokotus itsessään kuitenkin rasittaa elimistöä myös hetkellisesti ja on sitä parempi mitä vähemmälle erilaiset samanaikaisesti vaikuttavat riskitekijät saadaan karsittua. Viimeisimmän rokotuksen ja muuttopäivän välillä olisi hyvä olla ainakin viikko tai pari. Madotus sen sijaan olisi hyvä tehdä pari päivää ennen muuttoa, jotta madot ja niiden munat ehtivät poistua elimistöstä ja hevonen saapuisi uuteen paikkaan mahdollisimman pienen loiskuorman kanssa. Myös kavioiden ja hampaiden huolto on parempi hoitaa vielä vanhassa paikassa, mikäli se on tarpeen, jottei heti uudessa vieraassa ja jännittävässä ympäristössä tarvitse ryhtyä mihinkään hevosen kärsivällisyyttä koetteleviin toimiin.
Jos hevosen tiedetään stressaavan itse kuljettamista tai kuljetusmatka on pitkä, kannattaa hevosta myös “tankata” ennen lähtöä, syöttämällä sille heinää, niin ettei vatsa ole tyhjä heti reissun alkaessa. Myös juottaminen ja elektrolyyttitankkaus on hyvä hoitaa ennen kuin hevonen aavistaa matkan pian alkavan, sillä monesti pienikin jännitys aiheuttaa sen, että hevonen kieltäytyy juomasta. Muuttomatkalle kannattaa ottaa mukaan myös parin päivän annos vanhassa tallissa syötettyä heinää ja muita tuttuja rehuja, jotta uuden paikan heinään ja muihin mahdollisiin uusiin rehuihin totuttaminen voidaan tehdä asteittain. Itse muuttopäivä kannattaa luonnollisesti valita niin, että kaikilla on hyvin aikaa ja keliolosuhteet ovat suotuisat. Hevonen on hyvin herkkä aistimaan ihmisten tunteita, joten rennolla asenteella hoidettu muutto, auttaa hevosta saapumaan uuteen paikkaan levollisin mielin.
Uuteen paikkaan asettuminen
Uuteen paikkaan saavuttaessa on parasta, jos hevosen voi päästää mahdollisimman pian purkamaan jännitystään ja innostustaan tarhaan tai laitumelle, jossa on kunnolliset aidat. Mikäli hevonen on tarkoitus yhdistää pian uusien kaverien kanssa samaan laumaan, on parasta, että se saa tutustua kavereihin vähän kerrallaan ja ensin aidan takaa. Tutustuminen on hyvä aloittaa jonkun uudessa porukassa lauman arvoasteikossa keskivaiheilla olevan kanssa ja vasta myöhemmin yhdistää samaan porukkaan lauman pomo ja alimpana arvoasteikossa olevat hevoset. Varminta on poistaa kaikilta hevosilta ainakin ensimmäisen viikon ajaksi takakengät, jotta mahdollisissa alkukahinoissa vältytään suuremmilta vammoilta. Tärkeää on myös, että laidun tai tarha missä tutustuminen tapahtuu on riittävän iso ja hyväpohjainen, jotta hevosten on helppo tarpeen tullen nopeastikin väistää toisiaan. Mitkään jalkasuojat eivät suojaa täysin mahdollisilta potkuilta, mutta kovemmasta materiaalista valmistetut jännesuojat, voivat olla avuksi alkuhässäköissä, joissa hevonen voi helposti kolhaista itse itseäänkin. Suojia ei kuitenkaan saa jättää pitkäksi aikaa jalkoihin, sillä ne itsessään aiheuttavat vammautumisriskiä, nostaessaan jalkojen lämpötilaa ja mahdollisesti heikentäessään verenkiertoa.
Hevonen yhdistää mielessään helposti uudessa paikassa kokemansa tilanteet ja niihin liittyvät tunteet ikään kuin paikkaan kuuluviksi. Tämän vuoksi on tärkeää, että tutustuminen uuteen talliin, ratsastuskenttään tai maneesiin tapahtuu mahdollisimman mukavissa merkeissä. Hyvä käytäntö voi olla aluksi vain talutella hevosta kaikissa uusissa paikoissa ja palkita sitä hyvästä levollisesta käyttäytymisestä. Kussakin paikassa tulisi käyttää aikaa niin kauan, että hevonen rentoutuu. Apuna kannattaa käyttää myös toista kokenutta ja rauhallista hevosta, jos se on mahdollista. Hevonen laumaeläimenä kopioi nimittäin nopeasti muiden hevosten käyttäytymistä eri tilanteissa ja paikoissa. Toisaalta varsinaisen työskentelyn aloittamista uudessa paikassa, ei kannata siirtää myöskään kovin pitkälle, sillä monet hevoset keräävät vapaapäivistä ylimääräistä energiaa ja senkin takia reagoivat voimakkaammin kaikkiin uusiin ärsykkeisiin ympäristössä. Jos hevosen omaa ratsastajaa itseä kovin jännittää aluksi uudessa paikassa ratsastaminen, on hyvä idea pyytää kokenut ratsuttaja muutamille ensimmäisille kerroille avuksi, jottei ratsastajan jännitys tartu hevoseen.
Hevosen muuttamiseen liittyy siis monta huomioitavaa asiaa, eikä paikanvaihdos ole hevoselle koskaan mikään ihan pikkujuttu. Näin ollen tallipaikka kannattaa valita huolella ja varmistua jo mahdollisimman tarkkaan etukäteen siitä, että tuleva paikka on varmasti sellainen, että sekä hevonen, että sen kanssa harrastavat ihmiset viihtyvät siellä. Hevosen kannalta tärkeitä seikkoja uudessa paikassa on, että siellä heinäruokinta tapahtuu mahdollisimman monta kertaa päivässä ja hevoselle sopivilla annoksilla, tai sitten vapaasti tarjolla oleva heinä, mikä voi olla hyvä vaihtoehto jos hevonen ei ole taipuvainen lihomaan. Luonnollisesti puhdasta vettä tulisi olla tarjolla aina sisällä ja ulkona. Karsinoissa tulisi olla paksulti kuivikkeita, jotta talli-ilma ei haise ja hevosen on mukava myös maata karsinassaan. Samoin karsinan tai pihattohallin tulisi olla tilava ja niissä toimia ilmanvaihto kunnolla. Tilavat tarhat, pitkät ulkoiluajat, kaverin kanssa samaan tarhaan pääseminen ja turvalliset hyvät pohjat niin tarhoissa, kuin ratsastusalueillakin, ovat myös kaikki tärkeitä asioita hevosen kokonaisvaltaisen terveyden kannalta. Jos löydät hevosellesi paikan missä kaikki edellä mainitut toteutuvat, niin ei kannata ihan heti pikkujuttujen takia paikkaa vaihtaakaan.
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä artikkelit:
Täydellinen hevonen, osa 1: Millainen hevonen sopii minulle?